Uusimmat

Uuteen Thiefiin ei ole tulossa kilpailullista moninpeliä

05.04.2013 10:00 Juho Anttila

Moninpeli pitää nykyään löytyä pelistä kuin pelistä, siitä huolimatta, että se on usein väkinäistä ja päälle liimattua hupia yksinpelattaviksi tarkoitetuissa teoksissa. Viime aikoina soolokokemuksina loistaneista pelisarjoista muun muassa God of War ja Tomb Raider ovat esitelleet myös moninpelikomponentin. Odotettu uusi Thief-peli ei kuitenkaan tule liittymään tähän seuraan.

Pelin tuottaja Stephane Roy kertoi hiljattain Eurogamerille, ettei peliin olla suunniteltu minkäänlaista kilpailullista moninpeliä. Sen sijaan jonkinlainen verkkopohjainen haastepelimuoto saatetaan nähdä joko julkaisun yhteydessä tai myöhemmin ostettavana lisäsisältönä. Roy korosti kuitenkin, että tiimi keskittyy tällä hetkellä täysillä parhaan mahdollisen yksinpelikokemuksen tarjoamiseen.

Moninpelin liimaaminen pelin kuin pelin kylkeen vaikka väkisin on ollut viime vuosien trendi. Usein motiivina on pelin käyttöiän kasvattaminen ja perimmäisenä tavoitteena se, ettei peli päädy takaisin myyntikiertoon heti läpipeluun jälkeen.

Ilmeisesti puolivillaiset ja väkinäiset moninpelitoteutukset eivät kuitenkaan ole saavuttaneet tavoitettaan, sillä Penny Arcaden raportin mukaan moninpelikomponentin sisältävien teosten määrä on ollut viime aikoina laskussa. Resursseja ei ehkä kannatakaan jakaa sellaisiin ominaisuuksiin, jotka eivät tavoita tarpeeksi suurta yleisöä.

Thiefin kehittäjät ovat tehneet juuri tämän ratkaisun ja hyvä niin. Moninpelille on aikansa ja paikkansa, mutta vain silloin, kun sen olemassaolo oikeutetaan tarpeeksi laadukkaalla toteutuksella ja uusilla omilla ideoilla.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Varjot nousevat uuden Thiefin edestä – katso uusi traileri

Onko mestarivaras Garrett sittenkin moderni jonne?

”I am Garrett….What’s yours is mine” – legendaarinen Thief palaa!

Muropaketin uusimmat