Uusimmat

Uutta konsolia pukkaa, mutta Wii U ei ole vielä kuollut

28.04.2016 11:00 Juho Anttila

Nintendon flopiksi jäänyt Wii U -konsoli riutuu parhaillaan kuilun partaalla. Huhujen mukaan Nintendo olisi jo päättänyt lopettaa konsolin tuotannon kokonaan, eikä pelitarjontakaan kasva enää kovin kummoista tahtia. Lisäksi ensi vuonna julkaistava NX-konsoli lyö Wii U:n väkisin sivuraiteelle myös valmistajan omalla prioriteettilistalla.

Nintendo on nyt kuitenkin lyönyt jäitä hattuun Wii U:n välitöntä kuolemaa povaaville. Firmaa vetävä Tatsumi Kimishima on nimittäin kertonut, että konsolin tuotanto voi hyvinkin jatkua vuoden 2018 maaliskuuhun saakka. Lisäksi Nintendo odottaa yhä myyvänsä 800 000 konsolia seuraavan vuoden aikana, mikä on toki melkoinen pudotus firman edellisen tilivuoden 3,2 miljoonan konsolin myynteihin verrattuna.

Vaikka Nintendo ei vielä olekaan valmis hautaamaan Wii U:ta lopullisesti, näyttää konsolin tilanne silti sangen masentavalta. Myös uudelle NX-konsolille julkaistavan uuden Zelda-seikkailun lisäksi kehityslistalla on vain kaksi uutta peliä: Paper Mario: Colour Splash ja Project Giant Robot. Lisäksi juuri julkaistu Star Fox Zero näyttää osoittautuvan myös flopiksi.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: www.nintendo.com

Lisää aiheesta

Nintendo pistää napin otsaan Wii U:lle: tuotanto loppuu

Uusi Zelda ei ole enää Wii U -yksinoikeus, eikä ilmesty tänä vuonna

Nintendo masentui – myyntiennusteet alas

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat