Uusimmat

Valve aloitti virtuaalitodellisuuslasiensa kehitysversion jakelun

07.06.2015 16:00 Juho Anttila

Virtuaalitodellisuusmarkkinoille Sonyn ja Oculusin seuraksi halajava Valve ilmoitti alkuvuodesta keräävänsä listaa kehittäjistä, jotka tahtovat saada käsiinsä tulevien Vive-virtuaalitodellisuuslasien kehitysversion. Listaa on kerätty ja pyöritelty hyvän aikaa, mutta nyt mukaan ilmoittautuneilla on vihdoin syytä jännätä. Vive-lasien kehitysversioiden toimitukset ovat nimittäin alkaneet.

Valven tiedotteen mukaan ensimmäisessä aallossa lasit löytävät tiensä niin monen suuren luokan elokuvastudion, AAA-kehittäjän kuin myös ensimmäisiä pelejään väsäävän indiekehittäjänkin työpöydälle. Toimitukset eivät myöskään jää suinkaan mainittuun ensimmäiseen erään, vaan laseja tullaan lähettämään kehittäjille pitkin kesää.

Verrattuna Oculus VR:n toimintaan Valve on ottanut hieman erilaisen lähestymiskulman Vive-lasien jakeluun. Oculus jakoi ensimmäiset kehittäjäversiot Kickstarter-rahoituksen perusteella. Valve puolestaan käyttää hakemusmenettelyä, jonka kautta sopiviksi todetut kehittäjät saavat lasit käyttöönsä ilmaiseksi.

Lähde: Gamesindustry

Lisää aiheesta

Valve jakelee 3D-lasiensa kehitysversioita kehittäjille

Odottaako virtuaalitodellisuutta digiverinen formaattisota?

Valven virtuaalitodellisuuslasit julkistettiin – valmistajana HTC