Uusimmat

Valven koti-kickstarter toimi: DOTA 2 -mestaruuskisoissa jaetaan vajaan kolmen miljoonan potti

23.07.2013 18:00 Muropaketin toimitus

DOTA 2:n mestaruuskisat, eli The International 3 -turnaus, lähestyvät kovaa vauhtia. Elokuun 7. päivänä pyörähtää käyntiin eeppinen vääntö, jossa jaetaan palkintorahoja vajaan kolmen miljoonan taalan edestä. Ja kiitos siitä kuuluu pelin faneille.

Valve on jo aiempina vuosina jaellut DOTA 2 -turnauksissaan miljoonan paremmalle puolelle yltäneitä potteja, mutta tänä vuonna haluttiin pistää vielä paremmaksi. Niinpä firma lanseerasi loppukeväästä Compendium-esineen, jonka halukkaat pystyivät ostamaan pelin sisäisestä kaupasta. Compendium oli paitsi lippu The International 3 -turnauksen seuraamiseen pelin sisältä, myös paljon muuta.

Pelin sisällä avattavana kirjana toimiva Compendium antaa pelaajien veikata The International 3 -matsien ja karsintamatsien tuloksia, lukea infoa siihen osallistuvista joukkueista ja muuta mukavaa. Ja jos se olisi jäänyt tähän, myynnit olisivat oletettavasti olleet myös aika vaisuja, mutta ehei: Valve kietaisi proggiksen ympärille Kickstarter-henkisen keräyksen. Compendiumin ostoista saatuja rahoja pistetään The International 3 -palkintopottiin ja ostajien karttuessa kaikki Compendiumin omistajat saavat esineitä, buffeja ja kaikenlaista muuta kivaa. Ja kauppa on käynyt, sillä firma ilmoitti pari päivää sitten, että palkintopotissa on jo nyt vajaat kolme miljoonaa taalaa, eikä se taatusti siihen jää.

Kuten niin usein muulloinkin, tämäkin lienee Valven osalta jonkinlainen pilottikokeilu, jolla tullaan tulevaisuudessa pyörittämään pelejä. Team Fortress 2:n hattukauppahan oli aikanaan myös koekaniini, jonka menestyksen myötä DOTA 2:sta tehtiin ilmaispelattava peli, joka rahoitetaan myymällä puhtaasti kosmeettisia esineitä pelin sisäisessä kaupassa. Menestystä on tullut sen verran, että useampikin kotigraafikko elättää nykyään itsensä mukavasti tehtailemalla hattuja DOTA 2:n esinekauppaan.

Lähde:Gamespot