Uusimmat

Venezuelan presidentti kiillottaa kilpeään kieltämällä väkivaltaiset pelit

18.03.2010 11:45 Jukka O. Kauppinen

Venezuelan presidentin masinoi odotetusti läpi huikean tärkeäksi katsomansa lain maan nuorison kasvattamiseksi kunnollisiksi kansalaisiksi. Maassa näet runnottiin läpi laki, jonka mukaan väkivaltaisten pelien maahantuonti tai myynti on nyt rangaistavissa raskaamman mukaan.

Aikaisemmin maan presidentti, punaiseen päin kallistunut Hugo Chavez julisti muun muassa pelien olevan ”myrkkyä, joka mainostaa tupakkaa, huumeita ja alkoholia” sekä ”tie helvettiin”. Ja mikä pahinta: kapitalismia.

Väkivaltaisiksi tulkittujen pelien maahantuonti ja myynti on nyt rangaistavissa kolmesta viiteen vuoden vankilatuomiolla. Niiden ostamisesta puolestaan voidaan lämäistä sakkoa.

Väkivaltaisten pelien kielto onkin todennäköisesti erittäin tehokas tapa saada maassa riehuva rikosten ja väkivallan aalto kuriin. Väkivaltaisen rikollisuuden määrä on kasvanut maassa Chavezin hallintokauden aikana viisinkertaiseksi. Murhien määrä on puolestaan yli kaksinkertaistunut Chavezin valtakaudella. Maassa surmataankin vuosittain enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi naapurimaa Kolumbiassa, jossa on sentään käynnissä sisällissodan kaltainen konflikti punakapinallisia vastaan.

Viva el Presidente!

Lisää aiheesta

Varma tieto korkealta: PlayStation on myrkkyä

Lue myös

Ennakko: StarCraft II (PC)

Finnish Game Awards näytetään suorana televisiossa

Suomipeli Glory of Fellowland vie pelaajat keskiaikaan

Wiikon wanha: American McGee’s Alice

Muropaketin uusimmat