Uusimmat

Verta, suolenpätkiä ja tappoliikkeitä – Ryse on PC:llä entistäkin K18

01.10.2014 18:00 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen ei ollut varma mitä Rysen PC-versio toisi tullessaan. Ja yllättyi iloisesti. Sehän oli enemmän God of Waria kuin QTE-nakuttelua!

Ryse kertoo jonkinlaisen tarinan roomalaisesta kapteenista, joka joutuu keskelle hämäriätapahtumia. Tapahtumat jäivät minulle ehkänormaalia hämärämmiksi, koska testiversiosta puuttui suuri osa välianimaatioista: kun tarinan olisi pitänyt pyörähtääkäyntiin, peli heitti takaisin päävalikkoon valitsemaan käsin seuraavaa tehtävää.

Mutta eihän sillätarinalla oikeasti tunnu väliäolevan, sillä Rysessäse on vain tekosyy hyperväkivallalle. Barbaarilaumat rynnivät päälle sakeina massoina ja niitäsitten pätkitään kumoon verisesti ja näyttävästi.

Pelin kantavana ideana tuntuu olevan se, ettäensin vihollisia mätkitään hetken pataan perustason “heikko hyökkäys, voimakas hyökkäys”-doktriinin mukaisesti (muistaen, ettävälillä vastaan tulee vihollisia, joihin toimii vain voimakas hyökkäys ja niin edelleen), mutta kun niitä on heikennetty hetken, voi siirtyähyvin näyttävään ja brutaaliin viimeistelytilaan, jossa puolikuntoinen poloinen pistetään haudan lepoon.

Ja ovathan ne hyvin tylyä katsottavaa. Quick time eventin keinoin kuvatuissa tappoanimaatioissa lyödään vaikka ensin kaveria kilven reunalla kaulaan. vetäistään miekalla vatsa auki ja lopuksi puukotetaan se henkeään haukkovan reppanan kaulasta sisään ja päälaelta ulos. Sitten eteenpäin ja tappamaan seuraavat 120 visigoottia yhtäjulmasti.

Lue koko ennakko: Ryse: Son of Rome -ennakko (PC)

Lisää aiheesta

Ryse: Son of Rome –ensikosketus – verta, suolia ja gladiaattoreita