Uusimmat

Video: Tämä monista kuolonkohtauksista tunnettu elokuvatähti on pian myös Hitman 2:n tappolistalla

17.10.2018 22:11 Muropaketin toimitus

Monissa sarjoissa ja elokuvissa kuolonkorahduksia päästellyt Sean Bean joutuu uudessa pelissä palkkatappajan tähtäimeen.

Viihdeteollisuuden kenties tunnetuin kuolonkohtausten veteraani Sean Bean on siirtynyt toisenlaisille ruuduille näyttämään osaamistaan. Bean löytyy tulevan Hitman 2 -murhasimulaattorin tappolistalta, huomioi Rockpapershotgun-sivusto.

Beanin Elusive Targets -listalle päätynyt hahmo on tarjolla tapettavaksi ainoastaan muutaman päivän ajan, jonka jälkeen tämä katoaa pelistä ikuisiksi ajoiksi. Hahmo on tunnettu siitä, että hän on esittänyt kuolleensa jo lukuisia kertoja.

Bean kertoo uuden videon myötä julkaistussa tiedotteessa olevansa innoissaan roolistaan Hitman 2:ssa.

Hitman 2 ilmestyy marraskuun 13. päivä 60 euron hintaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle.