Uusimmat

Viides Thief-peli on kehitteillä, paljastaa pelisarjaan perustuvan elokuvan tuotantoyhtiö

15.05.2017 16:30 Muropaketin toimitus

Klassikkosarja Thief saattaa palata pian uuden osan myötä. Pelisarjaan perustuvan elokuvan tuotantoyhtiö paljastaa verkkosivuillaan, että sarjan viides peli on jo kehitteillä.

Vuonna 1998 käynnistynyt Thief-pelisarja sai edellisen osansa vuonna 2014, eikä uudesta pelistä ole sen jälkeen uutisoitu. Nyt Polygon raportoi, että sarjan viides peli saattaa kuitenkin olla kehitteillä.

Tieto on paljastunut yllättävästä lähteestä, Thief-pelisarjaan perustuvan elokuvan tuotantoyhtiöltä. Straight Up Filmsin sivuilla kuvaillaan tekeillä oleva Thiefin elokuvaversiota, ja todetaan samalla:

”Thiefiä pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista peleistä, jonka viides jatko-osa on parhaillaan kehitteillä ja tulee ilmestyy samaan aikaan elokuvasovituksen kanssa.”

Thief-elokuvalla ei vielä ole julkaisupäivää, eikä pelisarjan kehityksestä vastaava Eidos Montreal ole julkistanut mitään uudesta pelistä. Sarjan edellinen peli Thief ilmestyi vuonna 2014 kymmenen vuoden tauon jälkeen ja sai osakseen ristiriitaisia arvioita. Muropaketin arviossa Thief sai kolme tähteä ja negatiivista palautetta esimerkiksi bugeista ja matalasta vaikeusasteesta.

Thief
Kaikki jutut aiheesta