Uusimmat

Viikonloppuna voi polttaa kumia oikein kunnolla, kun The Crew 2 on ilmaiseksi pelattavissa

28.09.2018 10:13 Teemu Purhonen

Kaahailupeli The Crew 2:n pariin voi hypätä viikonloppuna täysin ilmaiseksi.

Ubisoftin The Crew 2 sai keskinkertaisen vastaanoton julkaisunsa aikoihin. Julkaisijan mukaan kyseessä ei ollut floppi, vaan pelin myyntiluvut ovat olleen yllättävän hyviä. Lisäksi siihen on tullut uutta sisältöä Gato Rush -päivityksen myötä.

Gamingbolt-julkaisun mukaan The Crew 2 kutsuu ratin äärelle, koska Ubisoftin ilmoituksen mukaan peli on ilmaiseksi pelattavissa viikonlopun ajan PC-pelaajien riemuksi. Peli löytyy Uplay-palvelusta.

Viikonloppuna pääsee kokeilemaan kaikkia alueita, kulkuvälineitä ja tapahtumia. Ja kuten yleensä, ilmaisjakson aikana kerätty kehitys siirtyy ostettuun peliin. The Crew 2 on lähes puoleen hintaan tarjolla.

Uusi Gator Rush -päivitys tarjoilee Live Xtreme Series -kilpailua, kolme uutta menopeliä ja uuden Ace-vaikeustason. Ubisoft on luvannut tuovansa peliinsä lisäsisältöä tulevina kuukausina.

Muropaketin arvion mukaan The Crew 2 tarjoaa monipuolista mutta yksinäistä moottoriurheilua.

Teemu Purhonen

”Muropaketin kannet aukesivat edessäni vuonna 2017, josta lähtien olen nauttinut työskentelystä pelipuolen piinkovien ammattilaisten kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut Mikrobitin lisäksi myös musiikkimedioihin, kuten Sueen, Rumbaan ja Nuorgamiin. Rakastan scifiä ja indie-pelejä, ja palvon Iain M. Banksia ja Disco Elysiumia. Muropaketin ulkopuoliseen elämääni kuuluu tinnituksen lihottaminen täydellistä äänitaajuutta etsiessä.”

Muropaketin uusimmat