Uusimmat

Viimeinen mahdollisuus saada vuoden kovin pelipaketti

14.06.2012 13:00 Tero Lehtiniemi

Indie-pelejä varsin taloudellisiksi paketeiksi kasaavat Humble Bundlet ovat keksimääräisesti aina olleet niihin sijoitettujen rahojen arvoisia, oli indie-peleistä noin yleisesti ottaen mitä mieltä tahansa. Sarjan tuorein paketti Humble Bundle V tosin pääsee sekä ansaitsemansa rahamäärän että tarjoamiensa pelien ansiosta todennäköisesti historiankirjoihin. Nyt ovat käsillä viimeiset hetket mikäli paketti kiinnostaa.

Humble Bundle V:llä on tällä hetkellä myyntiaikaa jäljellä noin 13 tuntia, ja tämä historiallinen paketti tarjoaa noin kahdeksan euron panoksella kahdeksan indie-maailman helmeä, muun muassa housut kastelevan kauhuklassikko Amnesia: Dark Descentin, masokistisen vaikean tasoloikan Super Meat Boyn (paitsi Ericin mielestä) ja persoonallisen toimintaroolipeli Bastionin.

Humble Bundlen idea on kerta kaikkiaan loistava. Nyt lähes viisi miljoonaa dollaria kerännyt paketti on varmasti ollut pakettiin osallistuneille kehittäjille loistava rahasampo, ja samalla rahaa on kerätty myös hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Minecraftin luojana tunnettu Markus ’Notch’ Persson on lahjoittanut pakettiin yli 12 000 dollaria. Samalla se on tarjonnut pelaajille mahdollisuuden saada pelejä pilkkahintaan, sillä pelien yhteenlaskettu arvo on reilusti yli sata euroa.

Mikä parasta, kaikista peleistä saa myös täysin toimivat Steam-koodit. Mikäli Humble Bundle V ei vielä löydy valikoimista, kannattaa toimia nopeasti.

Lisätietoja: Humble Bundle

Lue myös

R.I.P Error 37 – Diablo III:n uusi päivitys korjaa vääryydet

Rockstar pistää huijarit pelaamaan vain keskenään

Dragons Dogma (PS3, Xbox 360)

Minecraft Xbox 360 Edition (Xbox 360)

Muropaketin uusimmat