Uusimmat

Viisi indie-helmeä melkein ilmaiseksi: Humble Indie Bundle 2 ilmestyi!

15.12.2010 09:00 Miikka Lehtonen

Aiemmin keväällä viisi indie-pelikehittäjää otti ja tempaisi hyväntekeväisyyden nimissä. Kaikkien pelit yhdistettiin yhteen pakettiin, jonka sai ostaa itse määrittelemäänsä hintaan. Kaikki tekivät mukavasti rahaa ja hyväntekeväisyydetkin saivat omansa. Tempaus ei jäänyt ainutlaatuiseksi, sillä Humble Indie Bundle tulee taas — ja jos saan sanoa, paremmilla peleillä kuin viimeksi.

Huhti-toukokuun kieppeillä julkaistu Humble Indie Bundle oli melkoinen hitti. Vaikka moni otti tilaisuudesta vaarin ja maksoi viidestä indie-pelistä yhteensä vain yhden sentin, moni paikkasi huomattavasti suuremmalla rahasummalla. Ja lopputulos oli muikea: yli 1,2 miljoonaa taalaa, josta noin viidesosa toimitettiin hyväntekeväisyyteen.

Ja nyt on saman idean uusinnan paikka. Samat säännöt, uudet pelit. Tällä kertaa rahoillaan saa Braidin, Machinariumin, Cortex Commandin, Revenge of the Titansin ja Osmoksen. Kaikki hyviä pelejä ja yhdellä maksulla saa paitsi pelien Windows-, Mac- ja Linux-versiot, myös soundtrackien kaltaista bonuskivaa. Edelliseen pakettiin saatiin lopulta junailtua myös Steam-aktivointi ja samaa yritetään tälläkin kertaa, joten paketti voi muuttua vielä huikeammaksi.

Pelien arvo on Humble Indie Bundle -heppujen mukaan yhteensä 85 taalaa, mutta nyt ne irtoavat juuri sinun määräämääsi hintaan.

 

Linkki: Humble Indie Bundle

Lisää aiheesta

Indie-pelintekijät harrastavat hyväntekeväisyyttä

Edes maksa-mitä-jaksat ei kelvannut: piraatit varastavat hyväntekeväisyydeltäkin

Lue myös

Alan Wake nousi arvovaltaisen Time-lehden vuoden peliksi

Vuoden viisi suurinta pelialakohua

Shigeru Miyamoto pääsi arvovaltaisen lehden jutun kohteeksi

Cutthroat Caverns (Lautapeli)