Uusimmat

Virtuaaliset seksilelut veivät verkkopelin oikeuteen

23.09.2009 13:20 Jukka O. Kauppinen

Internetin hämärimpiin verkkopeleihin kuuluva Second Life -virtuaalimaailma on ollut aina todella outo lintu. Sen vapaamuotoinen puuhastelu ja tehokkaat käyttäjille annetut työkalut ovat luoneet verkkopelin sisälle omituisia yhteisöjä ja nettikultteja. Pelimaailmassa käydään myös paljon kauppaa itse tehdyillä virtuaalisilla leluilla. Eräs seksilelujen valmistaja on kuitenkin kuumentunut nettipelin tekijöille.

Second Lifen maailmassa vaikuttava virtuaalisten seksilelujen valmistaja SexGen on haastanut pelin ylläpitäjän Linden Labsin oikeuteen. SexGenin mukaan Linden Labs ei piittaa pelimaailmassa harjoitettavasta piratismista, jossa hakkerit kopioivat SexGenin tuotteita ja myyvät niitä edelleen käyttäjille.

Second Lifen avatar-hahmoille on mahdollista ostaa esimerkiksi uusia vaatteita, animaatioita, ääniefektejä, leluja, sänkyjä ja muita lisätarvikkeita, joiden avulla hahmot voivat vaikkapa harjoittaa virtuaaliseksiä. Kauppaa käydään oikealla rahalla ja pelimaailmassa onkin paljon yksityishenkilöitä ja yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet erilaisten lisukkeiden valmistamiseen ja myyntiin. Mutta koska kyse on tietokoneohjelmasta, niin myytäviä tuotteita myös kopioidaan laittomasti.

SexGen-tuotteita valmistavan Eros LLC:n Kevin Alderman väittää, että hänen tuotteitaan on ostanut 100 000 asiakasta ja tuottoa on kertynyt viidessä vuodessa jo yli miljoona dollaria. Kyse on siis merkittävistä rahasummista.

Arvioiden mukaan Second Lifen sisällä käydään tänä vuonna virtuaalikauppaa noin 621 miljoonan tosimaailman dollarin arvosta.

Lisätietoja: Sexgenhttp://secondlife.com

Lähde: Linden Lab Targeted in Second Life Sex-Code Lawsuit

Lisää aiheesta

Kyberterroristit iskivät – ”pommi-isku” Second Lifessä

Pelinollilla ja ykkösillä miljonääriksi

Second Lifen tähti himmenee

Virtuaalitodellisuus on lapsilta kielletty – Second Life

Lue myös

eDomen arvosteluviikko: Bubble Bobble, Champions Online, Guitar Hero 5, Halo 3 ODST, MotorStorm Arctic Edge, Rock Band Unplugged, Singstar Motown

Miltä näyttää Monkey Island Cryenginellä? No huikealta tietty!

Pelti ryttääntyy sittenkin PS3-Shiftissä, päivityksen jälkeen

PlayStation 2 -emulointi ja Dreamcast-pelit tulossa PlayStation 3:lle

Muropaketin uusimmat