Voi Nintendoa – Project Carsin Wii U -versio peruttiin kokonaan
Vallan mainio Project Cars -ajosimulaattori on tiputellut laitealustoja alkuperäiseltä julkaisulistaltaan sitä mukaa, kun kehitysaikaa on kulunut ja tekninen kunnianhimo kasvanut. Ihan alun perin luvatut Xbox 360 ja PlayStation 3 pudotettiin pois jo ajat sitten, mutta nyt tiimi on joutunut myös toteamaan, ettei peli kerta kaikkiaan taivu Nintendon Wii U -konsolille.
Tapahtunut ei tule kovin suurena yllätyksenä, sillä Simply Mad valitteli jo jokin aika sitten, ettei Nintendon rauta taivu pelin vaatimuksiin. Tuolloin peliä saatiin pyöritettyä ainoastaan 23 fps:n ruudunpäivitysnopeudella, mikä ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Studion puhemiehen mukaan peli on vain liian raskas Wii U:n pyöritettäväksi.
Jo aiemmin spekuloitiin, josko Project Cars hyppäisi suoraan Nintendon tulevalle NX-konsolille. Slightly Madin puhemiehen mukaan firma odottaa Nintendolta tietoa uudesta raudasta. Kun muistetaan, että NX-konsolin julkaisusta ei toistaiseksi ole tarjolla edes muuta kuin huhuja, näyttää todennäköiseltä, että Project Cars tullaan näkemään Nintendon laitteilla vasta tulevan jatko-osansa myötä.
Lähde: Eurogamer
Lisää aiheesta
Project Cars saattaa sivuuttaa Wii U:n kokonaan
Project Cars ylsi miljoonamyyntiin
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa? Kyllä! Project CARS rakastaa kilpa-autoja!