Uusimmat

WÄRK:fest kutsuu tekemään lokakuussa

13.04.2012 09:30 Jukka O. Kauppinen

Alternative Party ry kumppaneineen järjestää lokakuussa Helsingin Kaapelitehtaalla vähän erilaisen tekemistapahtuman. WÄRKfesteillä näet ihmiset kutsutaan tekemään yhdessä.

”innostuneet ihmiset kokoontuvat jaetun tekemisen äärellä. Tapahtuman sisältö koostuu pääosin erilaisista tekemispisteistä, jossa voi vaikkapa tehdä puutöitä, takoa metallia, virkata, kokkailla, koodailla tai askarrella sekä tavata samanhenkisiä muita ihmisiä”, kerrotaan tapahtumaa esittelevässä artikkelissa.

”Virkkaaminen, vuoleminen, kokkailu, häkkääminen, puutarhanhoito, tuunaaminen ja monet muut taitolajit tarjoavat suvantohetkiä ja tekemisen iloa aivointensiivisellä aikakaudellamme. Myös digitaaliset kädentaidot kuten vaikkapa koodaaminen, grafiikka tai musiikki ovat keinoja harjoittaa käden taitojaan hieman virtuaalisemmin. Taitojen mestareille kaikissa näissä voi kyse toki olla myös leipätyöstä.”

”Onnistuneesta WÄRK:festistä palaisin kotiin itse tekemäni stop-motion-animaation kanssa, olisin virkannut nurkan Kaapelin aulaa peittävään peittoon… Saapuisin kotiin tyytyväisenä mahdollisuudestani kontribuoida avoimen datan keräämiseen ja tulevaisuuden kirjaston rakentamiseen. Olisin liittynyt Wärk-verkostoon ja minulla olisi jo mielessä pari huikean innostavaa tyyppiä, joiden tapaaminen piristäisi ankeaa marraskuutani”, tpahatuman tuottaja Nuppu Stenros kertoo.

Lisää tapahtumasta Digiluovuuden artikkelissa ja kotisivuilla.

Lue juttu: WÄRK:fest on tekemisen koe

Lisätietoja: http://www.warkfest.org/

Lue myös

Resident Evil Operation Raccoon City on köyhän miehen Left 4 Dead – lue arvostelu

Suomirope Legend of Grimrock ilmestyi. Yskien, mutta kuitenkin!

Tom Clancy’s Ghost Recon: Future Soldier – haastattelu – teimme todellisen spec ops -pelin

Uusi Warhammer Online avoimessa betatestissä – osallistu sinäkin

Muropaketin uusimmat