Uusimmat

Wasteland 2 julkaistiin Steamin Early Access -palvelussa

15.12.2013 14:00 Juho Anttila

Todellisen peliklassikon, Wastelandin jatko-osa Wasteland 2 on peli, jota varsinkin retroparrat ovat odottaneet kuola valuen. Projektia Kickstarterissa tarpeeksi suurella summalla tukeneet pääsivät jo käsiksi pelin betaversioon. Jos Kickstarter-tuen antaminen unohtui, mutta Wasteland 2 kiinnostaa, hätä ei onneksi ole tämän näköinen. Wasteland 2 on nimittäin nyt julkaistu myös Steamin Early Access -palvelussa.

Steam-versio pitää sisällään varsinaisen pelin betaversion sekä vinon pinon muita bonuksia. Mukana tulee alkuperäinen Wasteland, kaksi digitaalista Wasteland-novellia, pelin soundtrack sekä digitaalinen versio pelin konseptitaidetta digitaalisessa muodossa. Hintaa paketille kertyy 44,99 euroa.

Valmiista pelistä ei toki ole vielä kyse, sillä tämänhetkinen betaversio pitää sisällään vain noin 30 prosenttia pelin sisällöstä. Lisäksi lopullinen peli tulee tekijöiden mukaan maksavan Early Access -versiota vähemmän, tosin Early Access -version ostajat saavat tietenkin omakseen myös lopullisen version sen ilmestyessä. Kyse onkin nimenomaan tosifaneille suunnatusta maistiaisesta.

Lähde: Polygon

Lisää aiheesta

Brian Fargo: Wasteland 2 on valmis parin viikon päästä

Wasteland 2 on vielä vaiheessa, mutta paranneltu Wasteland ilmestyy nyt

Murot odottavat Wasteland 2:sta – varovaisesti

Muropaketin uusimmat