UUSIMMAT

Wasteland 2:ta varten pyydettiin enemmän rahaa kuin kukaan ikinä – ja saatiin vielä enemmän

16.03.2012 17:00 | Jukka O. Kauppinen

Tarkkasilmäisimmät ovat luultavasti jo huomanneet, että pari päivää sitten uutisoimamme Wasteland 2 -roolipelin Kickstarter-keräys on jo saavuttanut tavoitteensa. inXile Entertainment -pelikehittäjä pyysi Kickstarter-palvelunkautta suhteellisen hurjaa 900 000 dollarin pottia pelin kehittämiseen, ja piru vieköön, sehän onnistui. Kirjoitushetkellä kasassa on jo 1,15 miljoonaa.

inXilen kaverit ovatkin syystä tohkeissaan.

”Tiesimme ottavamme riskin pyytäessämme Kickstarterissa enemmän rahaa kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Mutta uskalsimme tehdä sen, koska viimeisen vuosikymmenen ajan fanit, lehdistö ja kaikki ovat aina kyselleet Wasteland-roolipelin jatko-osasta.”

”Ja nyt… Te saatte Wastelandin jatko-osan 2013 lokakuussa! Emme pelkästään saavuttaneet tavoitettamme, vaan saavutimme sen kahdessa päivässä! Emme voi itsekään vielä uskoa tätä!”

inXilen kaverit myös alleviivaavat Double Finen seikkailupeliprojektin ja Wasteland 2:n luomaa muutosta peliteollisuuden toiminnassa.

”Tämä muutos on isompi kuin Wasteland 2. Tämä on uuden aikakauden alku, kun pelikehittäjät työskentelevät suoraan faniensa kanssa luodakseen pelin, jollaisen fanit haluavat. Ei testausryhmiä, ei myyntipuheita julkaisijoiden markkinointiryhmille, ei paineita kun yritämme saada julkaisijan komitean vakuuttuneeksi pelistämme. Nyt meillä on pelikehittäjä, jolla on hyvä idea ja faneja, jotka ovat valmiit riskeeraamaan rahansa pelin ostaakseen.”

Wasteland 2 tullaan myös lokalisoimaan useille kielille. Tekijät lupaavat myös Linux- ja Mac OS X -versiot, jos rahoitus yltää 1,5 miljoonaan taalaan.

Kickstarterin kautta pelaajat voivat lahjoittaa projektiin haluamansa määrän rahaa ja saavat sitten lahjoitustaan vastaan eri rahamääriä vastaavia palkintoja. Raha ”luvataan” luottokortilla tai muun rahapalvelun kautta, ja se veloitetaan vasta jos projekti saavuttaa keräystavoitteensa määräpäivänä.

Wasteland 2:ta tekee Brian Fargo ja inXilen tiukka roolipelitiimi, jossa on mukana myös mm. Falloutin suunnittelijoita, säveltäjiä ja muita tekijöitä.

Alkuperäinen Wasteland on Interplayn tekemä, EA:n vuonna 1988 julkaisema postapokalyptinen roolipeli, joka on suora esikuva lukemattomille ydintuhopeleille ja myös Fallout-sarjalle.

Lisätietoja: http://www.kickstarter.com/projects/inxile/wasteland-2/

Lisää aiheesta

Wiikon wanha: Wasteland, Falloutien esi-isä

Wasteland 2:n Kickstarter-keräys aukesi ja poikii jo kivasti rahaa

Crowdsourcaus toimii – mutta ei läheskään kaikille

Mitä kaikkea Tim Schafer tekee rahoillasi? Katso shokeeraavat paljastuskuvat!

Lue myös

DOOM-tunnari soi kahdeksalla levyasemalla melkein paremmin kuin MIDInä

Grand Slam Tennis 2 (PS3, Xbox 360)

Rift – vuotta myöhemmin

Street Fighter X Tekken (PC, PS3, Xbox 360)

Keskustelu

@Maade
Itse laitoin tuohon Double Finen seikkailuun yli sata dollaria ja en nyt ihan täysin koe tuota puhtaaksi lahjoitukseksi. :) Saanhan kuitenkin vastineeksi rahoilleni special editionin pelistä sekä muuta roinaa. :D Mutta kuitenkin, fanit ovat maksaneet näille firmoille peleistä, joita ei ole olemassa ja ihan vaan koska me uskomme, että näin saamme pelejä, mitä haluamme pelata.

P.S. Rahat lähtevät tililtä vasta 30 päivän päästä kun projektin rahankeräys loppuun. Voit siis ilmoittautua jo lahjoittajaksi nyt, vaikke tililläsi olisikaan vielä rahaa.

Ei voi kyllä muuta sanoa ku että: TURPA KIINNI JA OTTAKAA MUN RAHAT!

Seuraava palkka tulee kahden viikon päästä ja sitten tuo potti pompsahtaa taas reilulla satasella :)

Ja luulisi nyt muidenkin pelifirmojen pikkuisen heräävän. PC-pelaajat lahjoittivat 3.3miljoonaa seikkailupelin tekemisestä. LAHJOITTIVAT. Tuohon ei ole edes laskettu mitään tulevia myyntejä. Wastelandiin pyrin lahjoittamaan ainakin sen reilun satasen. Sen verran upea peli, josta sai lähtönsä Fallout 1 ja 2 (Ei kolmonen) on kyseessä.

Milloin saadaan System Shock 3 keräys? Jos sen tekee Looking Glassin vanha porukka eikä mikään Bioshockin paska niin minä heitän pöytään heti 500e. No questions asked. Just give me my System Shock 3!

@1: ja jatkona 3:n kommenttiin, jos ihmettelet lokalisointia: suomi on niin pieni kieliryhmä että täällä on totuttu pelaamaan pelejä englanniksi, katsomaan tekstitettyjä elokuvia ja niin edelleen, mutta asia ei ole samoin esim. Saksassa ja Ranskassa, jossa lokalisointi on melkeinpä edellytys pärjäämiselle.

@1
Koska linux ja mac käyttäjiltä tulee aika iso siivu rahaa tuohon projektiin. Mutta miten sinä nyt voisitkaan siitä mitään ymmärtää…

Siistiä, kyllä nyt hemmotellaan meitä vanhuksia, periaatteessa uusi Fallout ja Palturin Portitkin jo julkaistiin. Nyt bisselle juhlimaan!

Wasteland 2 tullaan myös lokalisoimaan useille kielille. Tekijät lupaavat myös Linux- ja Mac OS X -versiot, jos rahoitus yltää 1,5 miljoonaan taalaan.

Ja minkä hemmetin takia? Vit mä en voi ymmärtää…

Muropaketin uusimmat