Uusimmat

Wiikon wanhassa muistellaan Atarin Jaguar-konsolia ja sen kehnoa julkaisupeliä

09.10.2014 11:00 Jukka O. Kauppinen

Teemu Viemerö oli yksi niistä onnellisista/onnettomista harvoista, joilla oli 90-luvun alkupuolella Atarin Jaguar-konsoli. Jaguar ei paljoa peleillä juhlinut, eikä Cybermorphikaan niin kovin hyvä ollut. Mutta oli se sentään peli!

Cybermorphin historia alkaa brittiläisestä Attention To Detail -pelifirmasta, joka tunnettiin myös ATD-lyhenteellä. Yhtiön perusti viisi Birminghamin yliopistosta valmistunutta ylioppilasta ideanaan tarjota viihde- ja yrityssovelluksia, erilaisia kehitystyökaluja sekä elektroniikkaa arcade-pelilaitteille. Parhaina päivinään yhtiö työllisti jopa 75 työntekijää ja ansaitsi vuosien saatossa Euroopassa kulttimaineen. Viimeiset päivänsä yhtiö näki elokuun 28. päivä vuonna 2003.

ATD tunnettiin parhaiten menestyneistään Rollcage- ja Rollcage 2 -PlayStation-peleistään, joista viimeisimmästä yhtiö pokasi itselleen BAFTA-palkinnon. Cybermorph oli kuitenkin yhtiön ensimmäinen askel videopelien maailmaan.

Cybermorphin idea oli yksinkertainen. Pelaaja ohjasi avaruusalusta  eri planeetoiden pinnalla keräten timantteja sekä tuhoten vihollisaluksia. Kultakin planeetalta piti kerätä ennalta määrätyn verran timantteja, jonka jälkeen matka eteni seuraavalle tasolle. Jokainen taso sisälsi kahdeksan planeettaa sekä pienimuotoisen, tasojen välisen pomotaistelun. Bonuskenttineen räiskintää riitti 50 kentän verran.

Lue koko artikkeli: Wiikon wanha: Cybermorph

Lisää aiheesta

Wiikon wanha: Command & Conquer

Wiikon wanha: Normality

Wiikon wanha: Police Quest: In Pursuit of the Death Angel 

Wiikon wanha: Space Satellite (MSX, 1985)

Muropaketin uusimmat