UUSIMMAT

Windows 10 tarjoaa tietokoneen ja konsolin yhteispeliä

22.01.2015 10:43 | Juho Anttila

Tulevan Windows 10 -käyttöjärjestelmän rummutus on alkanut vihdoin toden teolla. Ensin Microsoft ehti kehaisemaan käyttöjärjestelmäänsä kaikkien aikojen parhaaksi pelikäyttikseksi. Samassa yhteydessä lupailtiin myös yhteispeliä Xbox One -konsolin kanssa.

Nyt firma on antanut lisää esimerkkejä siitä, miten konsoli ja tietokone nivoutuvat yhteen. Phil Spencer on nimittäin esitellyt, kuinka Xbox One -pelejä voidaan pelata PC-tietokoneella tai tabletilla striimaamalla pelidataa verkon yli. Sillä ei lopulta ole mitään väliä, onko kohdelaite tietokone, tabletti vai jokin muu laite, kunhan se pyörittää Windows 10 -käyttöjärjestelmää.

Käyttökelpoista vai ei, kas siinä kysymys. Käyttöä ominaisuudelle voi löytää ainakin talouksista, joissa televisiolle muodostuu jonoa. Pelikuvan siirtäminen tabletin tai tietokoneen ruudulle takaa vaikkapa Forza-kokemuksen jatkumisen myös Salkkareiden aikaan.

Samassa yhteydessä Microsoft julkisti myös Fable Legends -pelin PC-version, jota kehitetään samaan aikaan pelin Xbox One -version kanssa. Fable Legendsin PC- ja Xbox One -versiot ovat keskenään yhteensopivia. Eikä se konsolien ja tietokoneiden yhteispeli tähän lopu. Juuri tätä kirjoittaessa Microsoft twiittailee, että Windows 10 tuo mukanaan myös cross-platform-moninpeliominaisuudet PC-tietokoneen ja Xbox One -konsolin välillä. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Lisää aiheesta

Windows 10 on ”paras pelikäyttöjärjestelmä ikinä”

Huhupartio: Xbox One pyörittää myös Windows 10 -ohjelmia