Uusimmat

Witcher 3:n tekijöiden väitetään crunchanneen jo vuoden

10.10.2014 11:30 Jukka O. Kauppinen

Nettimuumit ja huhut, ketkäs sen kivempia. Päivän huhu kuuluu NeoGAF-foorumilta, jossa itseään Witcher 3 –kehittäjätiimin jäseneksi väittävä tyyppi väittää CD Projekt RED –studion crunchanneen jo yli vuoden ajan yrittäessään luoda peliä, joka täyttäisi edes jollain tavalla hypejunan lupauksia.

”Witcher 3:sta on puhuttu hevonpaskaa alusta saakka. PR loitsii yliampuvia kuvia pelistä, jota ei ole edes olemassa. Samaan aikaan tiimi on tehnyt hullun pitkää päivää jo yli vuoden ajan”, anomuumi väittää.

Puolalaisstudion viestintäjohtaja kuitenkin puolustautuu, että kyllä peli on olemassa ja videot kyllä todistavat mitä tiimi on saanut aikaan.

Gamespot-saitti ei kuitenkaan saanut vastausta kysymykseen Witcher-tiimin väitetystä crunchauksesta. En epäile, etteikö pelin parissa olisi tehty jo kunnon pitkää päivää, sillä odotettua roolipeliä on lykätty jo muutaman kerran, viimeisimmin ensi vuoden helmikuuhun. Kyllä tämän matkan varrelle mahtuu monta deadlinea. Säällinen pelikehittäjä kuitenkin pitää huolen tiimistään, eikä ajata näitä loppuun saakka.

Lähde: Witcher 3 Studio Responds to Crunch Accusations

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Lisää aiheesta

The Witcher (PC) 

The Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Edition (PC, Xbox 360) 

The Witcher 3:n Gwent on peli pelin sisällä 

The Witcher Battle Arena kutsuu betatestaamaan uutta MOBAa 

The Witcher Enhanced Edition (PC)