Uusimmat

Wolfenstein-kehittäjä tahtoo tehdä pelilleen jatkoa

25.06.2014 11:00 Juho Anttila

Vanhan aiheen uudelleenlämmittely, Wolfenstein: The New Order on yksi tämän vuoden ilahduttavimmista pelikokemuksista. Viihdyttävä ja oivaltava räiskintäkokemus yllätti rohkealla ja tuoreella otteellaan, ei vähiten sen vuoksi, että ennakko-odotukset peliä kohtaa eivät olleet monellakaan kovin korkealla.

Jos pelin kehittänyt MachineGames saa tahtonsa läpi, Wolfensteinin tarina ei myöskään tule jäämään tähän. Studio olisi enemmän kuin valmis jatkamaan kehitystyötä jatko-osan parissa, jos julkaisija ZeniMax vain suostuu rahoittamaan kehityksen. Kaikki on kiinni siitä, minkälaisiksi pelin myynnit lopulta muodostuvat.

MachineGamesin luovan johtajan, Jens Matthiesin mukaan studiolla on hyvä käsitys siitä, mihin suuntaan se tahtoisi viedä mahdollista jatko-osaa. Vaikka Wolfenstein: The New Order olikin varsin onnistunut suoritus, ovat tekijät oppineet myös paljon uutta pelin virheistä. Tahto päästä kiillottamaan jo varsin säihkyvää timanttia vieläkin kirkkaammaksi on kova. Toivotaan, että toive toteutuu ja mainio Wolfenstein: The New Order myös saa jatkoa.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Mulkaisu: Wolfenstein: The New Order

Tykkäätkö tappaa natseja? Jos, niin tässä on sinun pelisi

Vielä vähän Wolfensteinia

Muropaketin uusimmat