Uusimmat

Wolfenstein: The Old Blood on edeltäjäänsä kepeämpi seikkailu

16.04.2015 13:00 Juho Anttila

Wolfenstein: The New Order oli viime vuoden suurimpia yllättäjiä. Tiukan räiskintäkokemuksen vahvuuksia oli muun muassa vahva tarina, joka pitäytyi yllättävänkin vakavahenkisenä alusta loppuun saakka. Tuleva Wolfenstein: The Old Blood -esiosa tarjoilee hieman erilaisia sävyjä.

Peliä kehittävän Machine Gamesin tuottajana häärivä Jerk Gustafsson kertoo, että tiimi tavoittelee tällä kertaa vanhoista B-elokuvista tuttua pulp-henkeä. Mukaan on mahdutettu tuttujen supernatsien lisäksi esimerkiksi natsizombieita. Tätähän me kaikki kaipasimmekin, eikös vain. Gustafssonin mukaan tarinaa ei kuitenkaan vedetä täysin läskiksi. The Old Blood sijoittuu samaan universumiin The New Orderin kanssa ja pelien tarinat nivoutuvat yhteen. Tuttuja hahmojakin tullaan näkemään.

Uuden tarinan ja uudistetun näkökulman ohella The Old Blood pistää monta muutakin asiaa remonttiin. Käytettävissä on uusia aseita ja pelimekaniikkoja ja vihollistenkin joukossa on mainittujen natsizombieiden lisäksi muitakin tuoreita tuttavuuksia. Wolfenstein: The Old Blood julkaistaan uusille konsoleille ja PC:lle toukokuun 5. päivä. Hintaa pelille kertyy parin kympin verran.

Lähde: Polygon

Lisää aiheesta

Puoli tuntia pelivideota Wolfenstein: The Old Bloodista? Kelpaa!

Wolfenstein: The Old Blood räjäyttää natsit kappaleiksi toukokuussa

Super Wolfenstein HD:ssä on ”realistiset” fysiikat