Uusimmat

World of Tanks pakotti Microsoftin muutoksiin

17.06.2013 21:45 Jukka O. Kauppinen

Microsoft oli vielä vuosi sitten jokseenkin jäykkänä ilmaisten ja f2p-pelien julkaisuun Xbox 360:llä, eikä firmalla taida olla vieläkään minkäänlaista selkeää linjaa morppien suhteen. Muutoksia on kuitenkin tulossa. Xbox Live Arcadessa on julkaistu jo ainakin yksi f2p-peli ja f2p-jätti Wargaming.net pakotti Microsoftinkin kaltaisen mammutin notkistelemaan niveliään World of Tanks –pelin kohdalla.

World of Tanks on noussut jättisuosioon ennen kaikkea PC-alustan avoimuuden ja joustavuuden ansiosta. Ja kun tämä notkea tankkiräiske haluttiin tuoda Xbox 360:lle, niin myös Microsoftin täytyi opetella uusia toimintamalleja.

”Teidän täytyy liikkua eteenpäin ja mukautua uusiin toimintamalleihin”, kertoo Wargamingin isopomo Victor Kislyi komentaneensa konsolijättiä.

”Microsoftilla on kaikenlaisia muureja, joiden läpi täytyi murtautua. He ovat hyviä ihmisiä, mutta organisaatio on niin iso, vanha ja melko byrokraattinen, niin hyvällä kuin huonollakin tavalla”, Kislyi jatkaa kommentaariaan. Haasteita ja rajoituksia riitti, mutta niitä silti selvittiin – ja myös Microsoft oppi uusia asioita matkan varrella.

Etenkin indie-kehittäjät ovat harmitelleet Xbox 360:llä pelipäivitysten julkaisun hitautta ja kalleutta, mutta tämä ei Wargamingia haittaa. World of Tanksin kohdalla pelipäivitysten ja –laajennusten byrokratia on muita kevyempää, joten pelikehittäjä voi julkaista tankkipeliinsä säännöllisesti pätsejä/lisäreitä.

 

Xbox Onelle Wargaming ei ole peliään vielä tuomassa, sillä f2p-malli vaatii suuren käyttäjäkunnan, jollaista uudella konsolilla ei heti löyty.

Xbox 360 –version betatestiin voi jo hakeutua.

Lisätietoja: https://wt360e.com/join_obt/new/

Lähde: World of Tanks teaches Xbox 360 a thing or two about online biz models

Lisää aiheesta

E3Dome: World of Warplanes kohti avointa betaa

Tekken liittyy ilmaispelaamisen karkeloihin 

World of Tanks (PC)

Muropaketin uusimmat