Uusimmat

World of Tanksissä ei tapeta ihmisiä

25.04.2015 18:20 Jukka O. Kauppinen

Wargaming.Netin panssarivaunuolympialaiset etenevät mainiota vauhtiaan ja juuri kirjoitushetkellä hallitseva MM-joukkue Natus Vincere matsaa jo kertaalleen tänään 0-5 hävinnyttä RG.Razeria vastaan. Ei taida olla Kiinan joukkueella tässä paljoa mahdollisuuksia, luulen mä.

Mutta se ei ollut tällä erää se ydinjuttu. Vaan se, mitä yhtiön perustaja ja johtaja Victor Kislyi kommentoi aiemmin lehdistötilaisuudessa.

Häneltä näet kysyttiin mahdollisuuksista saada peliin erilaista uutta kalustoa. Mitä jos siihen tehtäisiin vaikkapa 1930-luvulla suosittuja minipanssareita, tanketteja. Eli hyvin pieniä halpispanssareita, joita esimerkiksi Puolalla oli paljon. Tanketeissa oli yleensä konekivääriaseistus, mutta joissakin saattoi olla myös pieni tykki.

Victorista kysymys irroitti kuitenkin yllättävän vastauksen. Tanketit näet menevät suuntaan, jota WoTissa ei ole tavoiteltu lainkaan. Konekiväärithän eivät ole panssarivaunuja vastaan käytettävää aseistusta, vaan niillä tapetaan ihmisiä. Wargaming tekikin jo kauan sitten periaatteellisen päätöksen, että heidän pelissään ei tapeta ihmisiä, vain kulkuneuvoja. Wargamingille panssarisodan on oltava riittävän etäällä inhimillisestä tuskasta.

Siinä sivussa kahden miehen minitankit konekivääreillä olisivat jotakuinkin hyödyttömiä taistelukentällä. Niille ei olisi edes kunnon kohteita, vaan ne olisivat vain maalitauloja muille. Ei välttämättä se motivoivin tapa taistella.

Tämä ihmisten puuttuminen taistelukentältä tuokin kiinnostavaa lisävaloa Wargamingin pelisuunnittelufilosofiaan. Kilpailevassa War Thunderissa panssarivaunuissa voi haavoittaa ja surmata miehistön jäseniä, mikä tuo peliin tiettyä lisäkulmaa ja syvyyttä. Mutta siihen ei Wargaming lähde. Ei julmuutta edes ihmishahmoja kohtaan, vain vaunuja ja laitteita.

 

http://www.twitch.tv/wgleu – Main stage (English)

http://www.twitch.tv/wglna – Backstage (English)

Lisätietoja: http://en.en.thegrandfinals.com/