Uusimmat

World of Warcraft ei saa uutta raid-sisältöä ennen seuraavaa lisälevyä

03.07.2015 17:00 Miikka Lehtonen

World of Warcraft sai kuluvalla viikolla versionumeroa 6.2 kantavan päivityksen, joka sisälsi runsaasti kaivattua lisäsisältöä, kuten uuden raidin. Siitä kannattaakin sitten nauttia, sillä lisää ei ole tulossa ennen seuraavaa lisälevyä.

Näyttää siltä, että Blizzard teki sen taas. Ennen Warlords of Draenorin julkaisua puhuttiin siitä, miten nyt kehityssyklit on optimoitu ja lisäsisältöä saadaan ulos vauhdilla ja säännöllisesti. Toisin kävi. Ensimmäinen päivitys, 6.1, sisälsi paljon sellaista kamaa, jonka piti olla jo mukana Warlords of Draenorissa. Ja jos rehellisiä ollaan, niin osaa 6.2:n sisällöstäkin lupailtiin ihan emolevyyn. Näitä sisältöjä odotettiin kuukausikaupalla, mutta seuraavia saadaan odottaa vielä kauemmin.

Tuntuukin vähintään vähän ikävältä, kun pelin tuottaja selittää lehdistön edessä, että ne Warlords of Draenorin raidit olivatkin sitten tässä. Lisää tulee seuraavan lisälevyn myötä. Ja ellei maailman meno nyt ihan kummalliseksi ole mennyt, niin lisälevyä ei kannata tänä vuonna odotella: Blizzard ei ole sitä missään mainostanut tai edes julkistanut, joten hypekierros jäisi aika lyhyeksi, jos se seuraava lisälevy tänä vuonna julkaistaisiin.

Historia on osoittanut parikin juttua: 

1. Blizzard lopettaa WoWin sisältöpäivitykset aivan liian aikaisin lisälevyn elinkaaressa ja 
2. tästä seuraa se, että pelaajat aloittavat kunnon joukkopaon pelistä.

Niinpä World of Warcraftin tilaajaluvut lähtevät todennäköisesti sukeltamaan vauhdilla muutaman kuukauden päästä.

Lähde: YouTube

 

Muropaketin uusimmat