Uusimmat

World of Warcraft läpipelattu

27.05.2008 16:20 Jouni Mäki-Panula

Maailman suosituin massiiviroolipeli World of Warcraft kohtasi viime viikonloppuna voittajansa, kun nykymuotoisen pelin vaikein pomovastus Kil’jaeden kukistui eurooppalaisen SK Gaming -killan toimesta.

Kil’jaeden on maaliskuun lopussa julkaistun Sunwell Plateau -instanssin viimeinen vastustaja. Tapettavaksi mörkö ei kuitenkaan ilmestynyt kuin vasta viime viikon tiistaina Pohjois-Amerikassa ja keskiviikkona Euroopassa, kun viimeinen portti Archonisus aukesi.

Sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen SK Gamingin ensitapon jälkeen myös muut yrittäjät ovat ennättäneet samaan suoritukseen. Seuraavana päivänä kakkoseksi ehti Method ja vuorokautta myöhemmin suoritukseen ylsi Nihilum, joten koko kolmen kärki koostuu eurooppalaisista killoista, vaikka jenkeillä oli vuorokauden etumatka.

Maailman neljänneksi ja Pohjois-Amerikan ensimmäiseksi suoriutui Deus Vox, joka kaatoi Kil’jaedenin niukasti Nihilumin jälkeen.

SK Gamingin suoritus merkitsee myös Nihilumin kaksi vuotta jatkuneen valtakauden päättymistä. Nihilum otti nimiinsä maailman ensimmäisen tapon Temple of Ahn’Qiraj -instanssin C’Thun-loppuvastustajasta huhtikuussa 2006. Sittemmin kilta valloitti ensimmäisenä Naxxramasin ja on kukistanut jokaisen The Burning Crusade -laajennuksessa julkaistun raid-instanssin loppuvastustajan ensimmäisenä aina tähän saakka.

SK Gamingin ja muutaman muun killan osalta World of Warcraft on nyt niin sanotusti game over, sillä lisää sisältöä peliin on luvassa vasta jossain vaiheessa julkaistavan Wrath of the Lich King -laajennuksen myötä.

Linkki: http://www.sk-gaming.com/

Linkki: MMO-Champion

Pelaatko itse World of Warcraftia?

Katso tilanne vastaamatta