Uusimmat

Xbotitkin puhuvat pian toisilleen Skypen kautta

17.01.2013 15:00 Miikka Lehtonen

Kun Microsoft pari vuotta sitten osti Skypen, moni ihmetteli, mitä firma aikoi hankinnallaan tehdä. Patenttien hankinnan ohella taisimme nyt saada kuulla ainakin osan suunnitelmista. Ne perinteiset luotettavat lähteet nimittäin tietävät kertoa, että seuraava Xbox käyttää Skypeä äänikommunikointiin.

CVG-pelisaitin toimittajat tietävät kertoa, että he ovat kuulleet ”asioista perillä olevilta lähteiltä”, että Skype tulee näyttelemään tulevaisuudessa suurta roolia Microsoftin äänikommunikaatiosuunnitelmissa. Hänen mukaansa Microsoft tulee nimittäin käyttämään sitä ”kaiken kommunikaatioteknologiansa” selkärankana. Ja tämä tarkoittaisi toki myös sitä, että seuraavassa Xboxissa chattailtaisiin myös Skypen, eikä suinkaan minkään geneerisen kohinasoftan, välityksellä.

Huhut kuulostavat välittömästi uskottavilta. Skypehän on osa Microsoft-konsernia, joten lisenssimaksuista ei tarvitse kantaa huolta. Lisäksi firman teknologia on todella laadukasta ja tarjoaa vähäistä kaistaa vastaan todella hyvätasoista ääntä, sekä sen välittämiseen tarvittavia serveriratkaisuja. Miksi siis ei hyödyntää jo olemassaolevaa osaamista?

Lähde: CVG