Uusimmat

Xbox 360 -myynnit putosivat selvästi

27.01.2013 14:00 Juho Anttila

Nykyinen konsolisukupolvi on vähitellen lähestymässä elinkaarensa loppua. Nintendo ehti jo julkaisemaan oman seuraavan sukupolven konsolinsa ja sekä Sonyltä että Microsoftilta odotetaan julkistuksia mahdollisesti jo tämän vuoden aikana. Tämä näkyy myös konsolimyynneissä.

Microsoftin tilivuoden toinen neljännes päättyi vuoden lopussa. Hiljattain julkaistut luvut kertovat, ettei Xbox 360 -konsoli mene enää kaupaksi entiseen tapaan. Konsoleita lähti maailmalle tehtaalta 5,9 miljoonaa kappaletta, kun edellisen vuoden vastaavan vuosineljänneksen aikana laitteita myytiin 8,2 miljoonaa kappaletta.

Xboxia ja Windows Phone -käyttöjärjestelmää hallinnoivan osaston tuotot laskivatkin edellisvuotisesta kokonaista 11 prosenttia, rahana ilmaistuna 3,8 miljardia dollaria. Myös pelien aiempaa heikompi menekki söi tulosta. Pudotuksesta huolimatta osasto teki entistä enemmän voittoa, erityisesti entistä alhaisempien markkinointikulujen vuoksi.

Vaikka myynnit laskivatkin roimasti, oli Xbox 360 yhä myydyin pelikonsoli Yhdysvalloissa. Yrityksellä ei ole vielä suurempaa syytä huoleen konsolimyyntiensä suhteen, sillä myyntien lasku on normaali ilmiö kuluttajien odotellessa jo seuraavan konsoliversion ilmestymistä markkinoille.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Xboxilla jäljellä vielä yli kaksi vuotta

Julkistetaanko Xbox 720 E3 -messuilla?

Epicin pojat näkivät seuraavan konsolisukupolven, eivätkä juuri vaikuttuneet

Muropaketin uusimmat