Uusimmat

Xbox 360:een uusi prosessori, Falcon osassa Halo 3 –konsoleista (päivitetty 3.10.)

02.10.2007 12:03 Jukka O. Kauppinen

(Päivitetty 3.10.) Microsoft on ollut ripeä toimissaan ja uudella prosessorilla varustettu Xbox 360 on saapunut jakeluun odotettuakin nopeammin. Aiemmin oletimme, että päivitetty Xbox 360 tulisi myyntiin Elite-mallin saapuessa, mutta uusi tekniikka löytyykin jo nyt ainakin osasta Halo 3 Special Edition –konsoleista.

Viritetystä Xboxista on huhuttu pitkään ja sitkeästi. Esimerkiksi vielä elokuussa uutisoimme seuraavaa:

Netin keskustelupalstoilla on huhuttu sitkeästi, että Microsoft olisi siirtymässä käyttämään uusissa bokseissa aiempaa viileämpää ja näinollen hiljaisemman jäähdytyksen mahdollistavaa prosessoria. Tätä huhua Microsoftin edustaja ei suostunut kommentoimaan, mitä nyt totesi, että laitteen ominaisuudet päivittyvät jatkuvasti. Kyynikko voisikin epäillä, että 65nm prosessorit lienevät siis kaupoissa sangen pian.

Ja spekulaatioita näemmä lensi jo 2006-loppukeväästä:

Microsoft ja Chartered Semiconductor Manufacturing ovat sopineet Xbox 360 –superkonsolin prosessorien valmistamisesta uudella teknologialla. Nykyisellään samainen yhtiö valmistaa Microsoftille IBM:n suunnittelemia prosessoreja, mutta 90 nanometrin prosessilla.

Sopimuksen mukaan CSM valmistaa ensi vuoden alusta lähtien 360-konsoleihin samaa prosessoria, mutta tehokkaammalla 65 nanometrin SOI-prosesilla. Prosessorit valmistetaan aiempaa pienempään kokoon, tiiviimmin, jolloin ne vievät vähemmän virtaa ja tuottavat samalla aiempaa vähemmän lämpöä.

Mahtanevatko päivitykset jäädä vielä tähänkään, sillä elokuussa uutisoimme Microsoftin prosessoripartneri Charted Semiconductorin aloittavan 45 nanometrin tekniikalla varustetun prosessorin valmistuksen.

Oli 45 nm prosessori tulossa Xboxille tai ei, tämän hetken tärkeä uutinen on 65 nanometrin prosessorien maihinnousu. Uudet Xbox 360:t on näet varustettu aiemman 90 nanometrin tekniikalla varustettujen prosessorien sijaan Falcon-nimisillä 65 nm-prosessoreilla, jotka ovat aiempaa pienikokoisempia, edullisempia ja samalla kuumenevat merkittävästi vähemmän. Alhaisemman lämmöntuoton ansiosta prosessoria ei tarvitse enää jäähdyttää lämpöputkilla. Falconien sivuvaikutuksena konsoli on myös aiempaa hiljaisempi. Ensimmäiset Falconit löytyvät siis Halo 3 -brändätyistä Xbox 360:stä – mutta eivät kaikista.

Monille ajatus Falconilla varustetusta Xbox 360:stä on houkutteleva, etenkin kun vanhemmat laitteet ovat kärsineet pahoin laatuongelmista. Analyysien mukaan ainakin osassa rikkoutuneita laitteita kun on käytetty vääränlaista tinaa, joka ei kestäkään kuumuutta. Tämä on voinut johtaa normaaleissakin olosuhteissa piirien irtoamiseen, saati jos konsolin ilmanvaihto on ollut riittämätön. Uusissa konsoleissa tämä ongelma lienee korjattu ja viileämpänä käyvä prosessori helpottaa tilannetta entisestään.

Entä mistä tunnistat Falconilla varustetun konsolin? Tällä hetkellä vain tiiraamalla konsolin sisuksiin taskulampun avulla. Lue ohjeet täältä: How to see if you have a 65nm (Falcon) console…

Yritämme selvittää josko Falcon-konsolit voidaan tunnistaa myös sarjanumeron perusteella.

Päivitys:

Microsoftin kommentti Falconilla varustettujen Halo 3 -konsolien tunnistamiseen ei tuonut lohtua etsiville:

Meillä ei ole sisäisesti tietoa uudesta prosessorista enkä usko että sitä edes saamme missään vaiheessa. Vielä vähemmän uskon, että tätä tullaan julkistamaan tai tiedottamaan loppuasiakkaitten suuntaan.

Emme myöskään aio käyttää tällaisia asioita markkinointikeinoina tyyliin ”osta nyt Xbox 360 uudella prosessorilla varustettuna”.

Eli jos ostoslistalle mahtuu vain Falcon-360, niin taskulamppu mukaan kauppaan, silmät auki eBayssä/huutonetissä tai odota mallistoa, josta Falcon löytyy aivan taatusti.

Lue lisää eDomesta/Muropaketista

Uusittu prosessori Xbox 360:een?

Xboxin 360:n prosessori päivitetään

Xbox 360 päivittyi uuteen versioon

HDMI-varustetut Xbox 360 -perusmallit jo kaupoissa Yhdysvalloissa

Xbox 360 Eliten sisuskalut tutkinnassa

Uusi prosessori, uusi Xbox...

Katso tilanne vastaamatta