Uusimmat

Xbox Liven huonon maineen pelaajat eivät enää voi puhua Overwatchissa

22.09.2017 07:23 Muropaketin toimitus

Overwatch

Blizzard Entertainment on päivittänyt Overwatchin Xbox-versiota huonon käytöksen ehkäisemiseksi. ”Vältä minua” -tason maineessa olevat pelaajat eivät enää voi osallistua pelinaikaiseen keskusteluun.

Huonosti käyttäytyvät pelaajat ovat todellinen ongelma viime vuonna ilmestyneelle Overwatchille. Kuten hiljattain kerroimme, on Overwatchin pelijohtaja Jeff Kaplan jopa kuvaillut pelaajien paimentamisen vievän runsaasti aikaa lisäsisällön kehittämiseltä.

Nyt Blizzard on ottanut käyttöön pienen, mutta kätevän keinon vihamielisen chat-käyttäytymisen ehkäisemiseksi Xbox Onella. Uuden päivityksen myötä ne pelaajat, joilla on Xbox Livessä huonoin mahdollinen maine, eivät yksinkertaisesti pysty osallistumaan lainkaan Overwatchin voice chattiin, kertoo Gamastura.

Xbox Livessä pelaajan maine perustuu hänestä annettuun palautteeseen. Luokkia on Xbox.comin mukaan neljä, joista alin kantaa nimeä ”Vältä minua”. Overwatchin uusi chat-esto koskee tämän luokan pelaajia.

Valitettavasti uusi keino ei millään tapaa estä pelaajia käyttäytymästä huonosti itse pelissä, mutta ainakin se estää verbaalisten loukkausten latelemisen.

Gamasutran mukaan Overwatchissa on julkaisun jälkeen ryhdytty kurinpitotoimiin yli 480 000 kertaa – siitä huolimatta, että Xbox Onella ja PlayStation 4:lle valitusten tekeminen on ollut mahdollista vasta muutaman viikon ajan. Haitallinen käytös on siis melkoinen ongelma Overwatchin pelaajayhteisössä.