Xbox One ajoi ohi PlayStation 4:stä Yhdysvalloissa

20.08.2016 11:00 | Juho Anttila | 2795

PlayStation 4 on ollut nykyisen konsolisukupolven suuri voittaja, mutta Xbox One -konsolilla menee tällä hetkellä lujaa. Uusi Xbox One S -konsoli on nostanut kiinnostusta konsolia kohtaan, mikä näkyy myös myyntiluvuissa.

Yhdysvalloissa Xbox One ohitti heinäkuussa kuukausittaisissa myyntiluvuissa PlayStation 4 -konsolin ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden lokakuun. Viimevuotisiin myynteihin nähden menekki kasvoi 18 prosenttia. Suurin syy myynnin piristymiseen löytyy mehukkaista alennuskampanjoista, joilla kauppoihin on tehty tilaa uudelle Xbox One S -konsolille. Xbox One S näkynee puolestaan kuluvan kuukauden tilastoissa vielä selvempänä nousuna.

Heinäkuun hardwarekuningas oli kuitenkin yllättäen Nintendo. Vaikka Pokemon Go onkin mobiilipeli, nosti Pokemon-kuume myös 3DS-käsikonsolin myyntejä kokonaista 80 prosenttia tehden siitä samalla kuukauden myydyimmän konsolin. Myös 3DS-konsolille tarjottujen Pokemon-pelien myynnit pompsahtivat parhaimmillaan 200 prosenttia.

Lähde: The Market fo Computer and Video Games

Lisätietoja: www.xbox.com

Lisää aiheesta

Keskustelu

Voi helvetti mikä Sonyfani-poikien poru taas nousi tuosta ihan normaalista uutisesta. On täällä uutisoitu PS 4:senkin myyntiluvuista ja pääasiassa positiivisesti kun sillä on hyvin mennytkin. Jos Onella menee pitkästä aikaa paremmin ja siitä uutisoidaan, nämä lapsukaiset alkavat itkemään. Valititteko silloin kun One möi nykyistä huonommin, kyllä niistäkin on uutisoitu. Koittakaa jo aikuistua.

Allekirjoittanut ainakin kommentoi tasantarkkaan uutisen klikkihuorausotsikointia, josta olen täällä huomautellut aikaisemminkin. Molemmat paskalaatikot kyllä pölyttyvät tuolla tv:n alla täysin sulassa sovussa, että mitään sen suurempia intressejä konsolisotimiseen ei minulla ole.

On kyllä aika naurettavaa, kun Dome ei nähtävästi saisi uutisoida mitään Xbox Oneen liittyvää…. Toivottavasti Martti et menetä yö unia, vaikka näin raskaan uutiset luvitkin.

Xbone myi kotimaassaan erittäin kovien alennuskampanjoiden jälkeen 36 kuukaudesta yhdessä pikkuisen enemmän kuin PS4. Saattoi olla, että yhtenä joulunakin Xbonea meni Jenkeissä PS4:sta enemmän konsolin saatavuusongelmien vuoksi. Domen toimituksessa voinee jo kilistellä kuohuvia.

Näistäkin myynneistä varmaan puolet on mustasta onesta valkoiseen päivittäviä.

Ihan suoraan sanottuna haistakaa nyt paska näiden otsikoiden kanssa. Nyt lipsahti adblock päälle domenkin kohdalla.

Meinasko tulla jännäkakka housuun kun säikähdit että ps4 olisi oikeasti jääny toiseksi :)

Muropaketin uusimmat