Xbox One on sittenkin PS4:ää kovempi!

27.11.2014 20:30 | Juho Anttila

Konsolisota, jonka kuviteltiin jo päättyneen tyrmäykseen, käy kuumimmillaan. Selvästi Microsoftin Xbox One -konsolia tehokkaampi PlayStation 4 otti etumatkaa myös myynneissä, mutta Xbox One on saanut eroa kiinni monen mielestä paremmalla pelivalikoimallaan. Koko kisa on uhannut jäädä toistaiseksi ratkaisemattomaksi.

Onneksi on kuitenkin Wired, jonka aina valppaat tiedemiehet ovat laittaneet tehokonsolit oikein viimeisen päälle miehekkääseen testiin. Mitä tehoista ja pelivalikoimasta, jos laite ei kestä kunnon kulutusta. Wiredin videolla pistetäänkin kova kovaa vastaan ja katsotaan, kumpi konsoleista kestää paremmin hellää kosketusta betonilattian kanssa.

Puolentoista metrin korkeudelta pudotettaessa kisa on vielä tasainen. Molemmat konsolit ottavat niin sanotusti osumaa, mutta käynnistyvät yhä enemmän tai vähemmän oireetta. Viiden metrin pudotus sen sijaan näyttää eron laitteiden välillä. PlayStation 4 ei moista iskua kestä, kun Xbox One puolestaan selviää hurjasta hypystä pelkillä pintavaurioilla.

Tulos ei ole yllättävä, sillä Xbox Onen suuri koko on osaltaan seurausta pyrkimyksestä kestävyyteen. Testin perusteella Microsoftin laite on siis yksiselitteisesti parempi valinta ainakin lapsi- ja kissaperheille. Sekä niihin koteihin, joissa riski konsolin rikkoutumiselle pelaamisesta mustasukkaisen puolison toimesta on alati läsnä.

Oheinen Wiredin video kannattaa katsoa loppuun saakka, sillä luvassa on vielä viimeinen loukkaus ja varsinaista herkkua kaikille PlayStation-allergikoille.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Tämä konsoli on parempi valinta kuin PS4 tai Xbox One!

NVIDIA manaa taas konsolien suosion hiipumista

Xbox One – sutta vai sekundaa? Dome testaa!

Keskustelu

Tämä on kuin katsoisi miten joku polttaa kääröllisen rahaa kerjäläisen edessä. Luonnonvaroista puhumattakaan. Idioottimaista!

paitsi et pleikka tippu suoraan pohja edellä, kun taas boxi vähän vinossa. jolloin ps4 mikropiirit voivat helpommin haljeta kyseisen törmäyksen voimasta.

Hetkinen. Missä oli XBox Onen virtalähteen muuntaja? Sehän on erillinen tiiliskiven kokoinen mötikkä ja oleellinen osa laitetta. Eli koko XboxOnea ei edes tiputettu vaan 80% siitä. PS4ssa kaikki virtaläheteen osat on kopan sisällä ja silti se on pienempi ja sirompi kuin XboxOne koppa.

Kolmas osapuoli mukaan taistoon: pudotapa tornipöytäkone neljästä metristä ja koita pelata!

Aijai.. olisivat nyt ees tehneet mekaanisen irrotuslaitteen :D

Muropaketin uusimmat