Uusimmat

Xbox One pistää saavutuksetkin uusiksi

14.06.2013 10:00 Juho Anttila

Saavutukset, nuo virtuaalisheppiä kummasti kasvattavat lisäbonukset. Iso osa pelaajista väittää, ettei saavutuksilla ole mitään väliä. Silti saavutusjärjestelmiä löytyy nykyään arviolta joka toisesta alustasta, pelistä ja laitteesta. Itse tulin saavutuskaapista ulos jo kolme vuotta sitten ja olen varma, että komero on yhä pullollaan saavutuksista salaa haaveilevia pelaajia.

Xbox One tekee monta asiaa uudella tavalla. Yksi uudistuksista on koko saavutusjärjestelmän päivittäminen uuteen ja kiiltävämpään muotoon. Paitsi että entisiä saavutuksia kehitetään edelleen, esittelee Xbox One myös uuden saavutustyypin: haasteet.

Haasteet ovat voimassa rajoitetun ajan, eivätkä ne kartuta gamerscore-pisteitä. Sen sijaan niiden saavuttamisesta palkitaan monenlaisilla mukavilla tavoille, kuten esimerkiksi lisäsisällöllä ja erilaisilla bonuksilla. Haasteet voivat muistuttaa saavutuksia, mutta ne voivat yhtä hyvin pitää sisällään useita eri pelejä ja ne voidaan kohdistaa kokonaisille pelaajajoukoille. Yksittäisten pelien sisällä tällaisia järjestelmiä on nähty ennenkin, Xbox One laajentaa systeemin vain järjestelmätasolle.

Samanaikaisesti perinteiset saavutukset siirretään pilvipalvelimille. Selvimmin tämä näkyy niin, että peleihin voidaan lisätä uusia saavutuksia ja olemassa olevia saavutuksia voidaan muokata ilman, että pelin kehittäjien on julkaistava tätä varten uutta ladattavaa lisäsisältöä. Uusi konsoli tuo myös saavutukset paremmin ja näyttävämmin pelaajien näkyville. Tarkoitus lienee tehdä saavutuksista ja haasteista entistä kiinteämpi osa Xbox -kokemusta.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Xbox One avaa oven aivan uudenlaisille tavoille ostaa ja hankkia pelejä

E3Dome: Xbox Onen Smart Match etsii nettipeliseuraa moniajon taustalla

E3Dome: ”EA ei vaatinut Xbox Onelle käytettyjen pelien rajoituksia”