Uusimmat

XCOM 2 myöhästeli ensi vuoden puolelle

29.08.2015 10:00 Juho Anttila

Firaxisin XCOM Enemy Unknown oli uudelleenversiointi parhaimmillaan. Vaikka jotkut sarjan fanit katsoivat pelin esittelemiä uudistuksia nenänvarttaan pitkin, onnistui se silti vaikeassa tehtävässä. Teos nimittäin yhdisteli onnistuneesti perinteistä XCOM-pelattavuutta ja moderneja elementtejä.

Odotukset jatko-osaa kohtaan ovatkin olleet korkealla. Ennakkotietojen mukaan tämän vuoden marraskuulle alun perin kaavailtu XCOM 2 korjaa juuri niitä puutteita, joita fanit löysivät XCOM Enemy Unknownista. Lisäksi peli suunnataan ainakin aluksi ainoastaan PC-alustalle, mikä on iloinen uutinen konsolityhmennystä pelkääville.

Valitettavasti hyvää joudutaan nyt kuitenkin odottamaan hieman pidempään, sillä XCOM 2 ei ehdi alkuperäiseen aikatauluun. Lykkäystä on anottu kolmisen kuukautta ja uusi h-hetki koittaa nyt ensi vuoden puolella, helmikuun 5. päivä. No, mieluummin sitä ottaa viimeistellyn pelin hieman myöhässä kuin rikkinäisen etuajassa.

Lähde: Eurogamer

Lisätietoja: XCOM 2 –kotisivu

Lisää aiheesta

Tältä näyttää XCOM 2:n strategiapuoli

Uusi XCOM keskittyy täysillä PC-alustaan

XCOM: Enemy Unknown saa jatkoa tänä syksynä

Muropaketin uusimmat