UUSIMMAT

Ydinsotaa koko perheelle – eli miten saada aika kulumaan laskeumasuojassa

25.05.2015 19:30 | Jukka O. Kauppinen

Ja sitten palataan vaihteeksi 1980-luvulle, kylmän sodan aikakauteen, jolloin oikeasti ihmiskunta odotti että kohta sienipilvet kasvavat ja ydintuho kutsuu. Ei, ydinsota ei ollut silloin vitsi. Tänään on toki hauska katsella ajassa taaksepäin ja kummastella, että mitä tuolloin oikein ajateltiin ja julkaistiin, etenkin Falloutit ja Wastelandit läpipelanneena.

Sillä ydinsieni on silti kaunis.

Silti The Nuclear War Fun Book menee aika överiksi.Toki kyseessä on vitsikirja, mutta silti. Että peli- ja leikkikirja, josta saa viihdettä laskeumasuojassa kököttämiseen.

Ehkä tästä pitäisi vinkata inXilelle, jotta hyödyntäkääpäs tätä teosta Wasteland 3:ssa.

Lisätietoja: Relive A Payload Of Family Games In The Nuclear War Fun Book (1982)

Lisää aiheesta

Fallout 3 – klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1) 

Metro Last Light –haastattelu: pelin tarina kasvoi osaksi Metro 2035 -kirjaa

Nuclear Dawn (Mac, PC) 

Wasteland 2 –ensikosketus – kaikkien ydintuhoseikkailujen esi-isän pojan paluu 

Keskustelu

Eiköhän Falloutien teeman suurin tekijä ole kuitenkin Mad Max 2: Road Warrior, sen verran ahkerasti pelisarja on aina siihen suuntaan kumarrellut. En silti pitäisi suinkaan mahdottomana, että tämä Fun Book ei olisi ollut yhtenä tekijänä, sillä tutultahan tämä tosiaan vaikuttaa.

@1:

Silti falloutteja pelanneelle tätä teosta lukiessa tulee vahvasti fiilis, että olisikohan tämä ollut jonkinlainen lähtölaukaus itse pelin teemalle?

Ei tämä sen överimmäksi mene kuin mitä esim MAD-lehti on ollut kutakuinkin koko ilmestymisensä ajan. Satiiri on satiiria.

Muropaketin uusimmat