Yhdeksän vuotta siinä kesti, mutta järjetön Halo 3:n suljetun huoneen haaste on viimein selätetty

06.05.2017 19:35 | Muropaketin toimitus

Halo 3 -pelaajat ovat viimein päässeet sisään lukittuun huoneeseen, joka löytyy pelin ensimmäiseltä tasolta.

Pelaajat, jotka ovat kolunneet Halo 3:n (2007) ensimmäisen tason todella tarkkaan, saattavat muistaa tason loppupuolelta löytyvän, kaltereilla suljetun huoneen. Huoneessa ei ole mitään ihmeellistä tai kiinnostavaa, paitsi se, ettei sen sisään pääse.

Siinä missä valtaosa Bungien räiskintäpelin pelaajista on vain ohittanut huoneen, on joukko intohimoisia Halo-pelaajia viettänyt yhdeksän vuotta yrittäen päästä sisään huoneeseen. Muuan pelaaja esitti haasteen vuonna 2008 pelifoorumilla, ja siitä asti The Cagena eli ”häkkinä” tunnettuun huoneeseen pääseminen on ollut Termacious Trickocity -ryhmän tavoitteena.

Kotaku kertoo, että nyt häkkiin on viimeinkin onnistuttu murtautumaan. Menetelmä, jolla pelaajien on mahdollista päästä huoneeseen, on tolkuttoman monimutkainen ja vaatii useiden pelaajien yhteistyötä ja runsaasti valmisteluja. Parhaan kuvan menetelmästä saa alla olevalta videolta, joka purkaa operaation selkeisiin vaiheisiin. Voimme vain kuvitella, kuinka monia pelitunteja menetelmän kehittämiseen on kulunut.

Mitään palkintoa huoneeseen pääsemisestä ei tietenkään saa, mutta Termacious Trickocityn jäsenen Aaron Sekalan mukaan vuosien yrittäminen oli lopulta vaivan arvoista.

”Ensi silmäyksellä useimmat ihmiset näkevät vain tyhjän huoneen, mutta me näimme siinä haasteen”, Sekala kuvailee Kotakulle. ”Matka tuon haasteen selättämiseen oli jokaisen minuutin arvoinen.”

Halo
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat