Uusimmat

Yhdysvalloissa keksittiin ratkaisu jopa kuolemaan johtaneeseen nettiterrorismiin

02.10.2018 20:59 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltalaisessa Seattlen kaupungissa on kehitetty erityinen järjestelmä estämään swatting-nimellä tunnettua terrorismia.

Swatting, eli hätäilmoituksen tekeminen jonkun toisen kotiin, on ollut kasvussa viime vuosina. Kyseessä on ahdistava tapa kiusata esimerkiksi pelaamista nettiin suoratoistavia henkilöitä siinä toivossa, että heidät pidätettäisiin kesken suoratoiston.

Lisäksi tämä lapsellinen ja vaarallinen toiminta on ollut nettipeleissä hävinneiden keino kostaa paremmin pärjänneille.

Swatting voi vaikuttaa pelkältä pilailulta, mutta se on saanut Yhdysvalloissa aikaiseksi lukemattomia haavoittumisia ja jopa kuoleman poliisien toimesta. Viime vuonna Call of Duty -peliä suoratoistanut Andrew Finch tapettiin, sillä hälytyskeskukseen oli ilmoitettu valheellisesti, että Finch olisi tappanut isänsä.

Nyt Seattlen kaupungin poliisi on esitellyt uuden järjestelmän jonka tavoitteena on suojella kansalaisia, tietää Eurogamer.

Rave Facility -järjestelmään voi kirjautua jokainen joka pelkää joutuvansa swattauksen uhriksi. Se ilmoittaa hätäpuheluun vastaaville poliisille, jos hälytyksen kohteena on järjestelmästä löytyvän henkilön koti.

Seattlen poliisin mukaan kyseinen järjestely ei hidasta hätätilanteisiin vastaamista.