Uusimmat

Yksi PlayStationin parhaista toimintapelisarjoista on myynyt jo hurjan määrän kopioita

28.04.2021 17:17 Muropaketin toimitus

Team Ninjan kehittämä toimintaroolipelisarja Nioh on ylittänyt huomattavan rajapyykin myyntiluvuissa.

Alkuperäinen Nioh ilmestyi vuonna 2017 PlayStation 4:lle ja vakuutti pelaajat tiukalla, Dark Souls -henkisellä samurai-kamppailulla. Sittemmin peli on saanut jatkoa Nioh 2:n sekä PlayStation 5 -päivitys The Nioh Collectionin muodossa.

Peleille on riittänyt menekkiä. Toimintapelisarjan edustajat ovat nimittäin pelisarjan virallisen Twitter-tilin mukaan myyneet yhteensä jo yli viisi miljoonaa kopiota. PlayStationin lisäksi Nioh-sarjan pelejä on julkaistu myös PC:lle.

Muropaketin arvostelussa tuorein The Nioh Collection keräsi 3,5 tähteä viidestä ja saatesanat ”Satojen tuntien haastavaa pelattavaa tarjoavaan kokoelmaan olisi voitu käyttää hivenen enemmän aikaa uudelle polvelle päivittäessä.”