Uusimmat

YLE ihmeissään: elektronisen urheilun suosio kasvaa mutta katsojamäärät romahtavat

04.08.2015 21:00 Jukka O. Kauppinen

Viimeviikkoinen Assembly-tapahtuma sai taas paljon rakkautta YLEltä. Tällä kertaa tasapuolista ja järkevääkin, sillä YLE2-kanavalla ja YLE Areenalla näytettiin eSports-matsien lisäksi myös Assemblyn perinteikästä ydinsisältöäkin eli demokilpailut.

Vuosi sitten lähetetty Assyjen Counter-Strike: Global Offensive –finaali nosti lopulta elektronisen urheilun suuren kansan valokiilaan, ja lähetyksen parissa istuikin keskimäärin 82 000 katsojaa. Myös seuraavia matseja DreamHackistä, Assembly Winteristä ja Lantrekistä katsottiin ahkerasti – etenkin DreamHack 2014:sta katsoi ennätysyleisö.

Sen jälkeen mielenkiinto eSports-lähetyksiin on kuitenkin romahtanut. Katsojia on toki yhä hurjasti, mutta silti vain puolet aiemmasta.

Kuva: Yle / Jaakko Ojalehto

YLEn Jaakko ”Zeikko” Ojalehto pohtiikin elektronisen urheilun tilaa kattavasti YLEn sivuilla julkaistussa artikkelissa:

Laskeva keskikatsojamäärä on ennen kaikkea itsetutkiskelun paikka. Täytyy ymmärtää miksi katsojalukumme laskevat samalla kun esimerkiksi ESL raportoi 150 % katsojamäärien kasvusta. Syitä on varmasti useampia ja tulemme pohtimaan sekä toivottavasti ratkaisemaan niitä tulevina viikkoina ja kuukausina.

Elektronisen urheilun lähetysten striimien starttien kehitys. Teknisistä syistä HD-testilähetysten luvut puuttuvat. Luvut ovat siis liian pieniä joidenkin tapahtumien osalta.

Negatiivista palautetta saamme erityisesti striimin huonosta laadusta, jonka ymmärrän täysin. Katson itse kaikki lähetyksemme ohjaamon vieressä striimistä ja suuren osan ajasta kuva on epäselvää pikselimössöä. Suurin ongelma tässä on Areenan automaattinen kuvanlaadun skaalaus. Areenasta kyllä on tarjolla HD-kuvaa, mutta jostain syystä sitä tarjoillaan harvoin vaikka katsojan kone ja nettiyhteys olisivat kuinka laadukkaat. Ongelmaan löytyy kuitenkin ratkaisuja, joita olemmekin kokeilleet muutamissa lähetyksissä, viimeksi lauantaina Assembly Summer 2015 finaalilähetyksessä. Toivottavasti nämä ratkaisut saadaan seuraavaksi vakituiseen käyttöön.

Lisäksi palautetta tulee erityisesti pelivalinnoista. Ymmärrettävästi suomalaiset haluavat katsoa myös muita pelejä kuin Counter-Strike: Global Offensivea. Olemme lähettäneet myös Dota 2 ja StarCraft 2 turnauksia, mutta olemme tehneet lukumääräisesti eniten CS:GO lähetyksiä. CS:GO on Steamspy-palvelun tilastojen mukaan Suomen pelatuin Steam-peli. Myös omien katsojakyselyidemme mukaan CS:GO -lähetyksiä toivotaan eniten. CS:GO sopii hyvin televisioon, koska se on helppo ymmärtää vaikka ei olisi koskaan pelannut peliä. Sen ottelukestot ovat myös vakioidumpia kuin monissa muissa peleissä. CS:GO-pelistä Suomella on tarjolla huipputason pelaajia, joukkueita ja LAN-turnauksia.

Myös kotimaisten LAN-turnausten puute on ongelmallista useiden pelien kohdalla. Lähetyksen tekeminen ulkomaisesta turnauksesta voi maksaa huomattavasti enemmän kuin kotimaisesta turnauksesta. Yhteistyö ulkomaisten turnausjärjestäjien kanssa on välillä ongelmallista ja voi jopa estää lähetyksien teon. Parasta palvelua olisi tietysti tarjota lähetyksiä ja uutisointia useista peleistä, mutta jos vähät resurssit kohdistaa moneen asiaan saa yleensä paljon vähemmän kuin keskittymällä yhteen. Mikäli sinulla on idea miten voisimme tehdä uutisoinnistamme sekä lähetyksistämme kiinnostavampia eri pelien pelaajille nykyisillä resursseilla ja nykyisessä turnausympäristössä kuulisin ideasi mielelläni kommentina tai sähköpostina.

Artikkelissa on merkittävästi enemmänkin asiaa, jota Ojalehto pohtii syvällisesti. Esimerkiksi tiimien huono tunnettavuus on asia, jonka meikäkin allekirjoittaa. Joukkueita tulee ja menee, eikä fanikulttuuria synny. Lisää pitkäjänteistä toimintaa, liigoja ja sarjoja, pyytää Ojalehto.

Lue artikkeli: YLE, Kuoleeko elektroninen urheilu?

Lisää aiheesta

Assembly Summer 2015 – eSports-turnausten tulokset 

Fnatic rynnisti LoL-kauden päätökseen ylivoimaisella voittopöhinällä 

Logitech sponsoroi suomalaista RCTIC-eSports-joukkuetta 

Maailman suurin eSports-kisa eteni pudotuspeleihin 

Muropaketin uusimmat