Uusimmat

ZA/UM pahoittelee Disco Elysium: The Final Cutin epäonnistunutta PlayStation-julkaisua

11.04.2021 14:42 Muropaketin toimitus

Kehutun Disco Elysiumin The Final Cut -versio ilmestyi taannoin PC:lle, Xbox Onelle, Xbox Series -konsoleille, PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle. Ikävä kyllä PlayStation-versiot ovat kärsineet pahoista bugeista.

Ongelmia yritettiin saada kuriin jo aiemman 1.2-päivityksen avulla, mutta kaikkia bugeja ei vielä onnistuttu korjaamaan. Nyt Disco Elysiumia kehittävä ZA/UM on pahoitellut epäonnistunutta julkaisua ja luvannut parantaa tilannetta tulevan 1.3-päivityksen avulla.

Korjauslistalla tulee olemaan muun muassa tallennuksiin, liikkumiseen ja hahmojen ääninäyttelyyn liittyneiden bugien korjauksia. Tarkemmin muutoslogiin voi tutustua täällä. Päivitykselle ei kuitenkaan annettu vielä tarkempaa julkaisuaikataulua, joten sitä voidaan joutua odottamaan jonkin aikaa.

Pari vuotta sitten Disco Elysiumin PC-versio keräsi Muropaketin arvostelussa täydet viisi tähteä. Testi on luettavissa alta.

LUE MYÖS: Arvostelu: Disco Elysium on yksi vuoden 2019 parhaista peleistä – Virossa on tehty varsinainen roolipelihelmi

Muropaketin uusimmat