Uusimmat

Zattikka osti studioita ja meni pörssiin

30.04.2012 15:30 Jouni Mäki-Panula

Sosiaalisten pelien julkaisutoimintaa harjoittava Zattikka on ostanut kolme studiota ja listautunut Lontoon pörssiin.

Zattikka on Lontoon pörssissä vaihtoehtoisten sijoitusmarkkinoiden alalistalla. Yhtiön osakkeen lähtöhinta asetettiin 1 puntaan eli 1,21 euroon markkina-arvon noustessa 26,64 miljoonaan euroon.

Ennen listautumistaan Zattikka oli kerännyt sijoittajilta 15,26 miljoonaa euroa, joilla se hankkii omistukseensa kolme studiota. Nämä ovat jalkapallopeleistä tuttu Hattrick Holdings, casual-pelejä tekevä Sneaky Games ja Concept Art House, joka tuottaa erilaisia taide- ja design-ratkaisuja.

Zattikka pyrkii keskittymään toiminnassaan Euroopan, Yhdysvaltain ja Kiinan markkinoihin. Toistaiseksi Zattikka tunnetaan lähinnä kaksi vuotta sitten hankkimastaan Monty Python -lisenssistä ja sitä hyödyntävistä pikkupeleistä.

Lue myös

Angry Birds Land – Särkänniemi on Rovion koealusta

Angry Birds: Space (Android, iOS, Mac, PC)

Borderlands 2 -ensikosketus – isompi, laajempi ja parempi

Fez (Xbox 360)