Uusimmat

Peliyhtiöt hyväksikäyttävät uhkapeliriippuvaisia videopelaajia loottilaatikoiden avulla, kertoo tuore tutkimus

18.09.2018 13:49 Muropaketin toimitus

 

Australiassa toteutettu akateeminen tutkimus kertoo, että uhkapeleistä riippuvaiset ihmiset ostavat muita helpommin loottilaatikoita myös videopeleissä. Täten loottilaatikot rinnastuvat psykologisessa mielessä uhkapelaamiseen.

Loottilaatikot ovat aiheuttaneet viime aikoina paljon keskustelua, ja niiden laillisuutta on alettu tutkia myös Suomessa. Nyt luotettava australialainen tutkimus on löytänyt loottilaatikoiden ja uhkapelaamisen väliltä vahvan psykologisen yhteyden.

Suuren mittakaavan kyselytutkimuksessa (n=7422) todettiin, että mitä pahemmin pelaaja oli addiktoitunut uhkapeleihin, sitä helpommin tämä osti loottilaatikkoja videopeleissä. Loottilaatikot toimivatkin porttina uhkapeliriippuvuuteen ja ne mahdollistavat peliyhtiöille ja julkaisijoille säännöstelemättömän tavan hyväksikäyttää ihmisten uhkapeliriippuvuutta.

Tutkijat suosittelevat, että loottilaatikoita sisältävien pelien myyntipakkauksissa, mikä onkin jo tapahtumassa. Samalla pitäisi pohtia, voidaanko loottilaatikollisia pelejä myydä alaikäisille.

Tutkijat tyrmäävät myös joidenkin peliyhtiöiden väitteet siitä, että loottilaatikot rinnastuisivat keräilykortteihin. ”Psykologisella tasolla loottilaatikot ovat paljon lähempänä uhkapelejä”, tutkimuksesa todetaan.