Uusimmat

Peltiä ryttyyn ja palasiksi – The Surge 2:sta julkaistiin uutta pelikuvaa

08.09.2019 08:34 Muropaketin toimitus

The Surge 2 ilmestyy PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle syyskuun 24. päivänä. Nyt pelistä on julkaistu reilun kymmenen minuutin edestä uutta pelikuvaa.

Pelikuva antaa varsin hyvän kuvauksen siitä, millaista The Surge 2:n tarjoama kamppailu on. Muropaketti pääsi testaamaan The Surge 2:ta jo aiemmin ensituntumien muodossa.

Luonnehdimme peliä sanoin: ”Kokonaisuudessaan The Surge 2:sta on näillä näkymin kehkeytymässä kiinnostava soulslike-peli. Mikäli esimerkiksi Dark Soulsit, Bloodborne ja Sekiro: Shadows Die Twice sopivat omaan pelimakuun, kannattaa The Surge 2 lisätä omalle toivelistalle.

Deck 13 lupaa The Surge 2:n vievän alkuperäisestä The Surgesta tuttua toimintaroolipelin kaavaa entistä pidemmälle. The Surge 2 onkin kehittäjän mukaa ”brutaalimpi ja taktisempi kuin koskaan ennen”, ja mukana on useita uusia aseita, kykyjä, implantteja sekä droneja. Ylipäätään pelissä on enemmän sisältöä kuin edeltäjässään ja se myös kestää kauemmin.