Uusimmat

PlayerUnknown’s Battlegroundsista on potkittu pihalle jo 13 miljoonaa pelaajaa

03.10.2018 18:02 Muropaketin toimitus

Battle royale -peli PUBG:stä on bannattu miljoonia käyttäjätilejä huijaamisen vuoksi. Osa tileistä saattaa olla samojen huijareiden käytössä.

Monissa verkkopeleissä käytetään huijausohjelmia voittojen saavuttamiseksi, eikä PlayerUnknown’s Battlegrounds ole mikään poikkeus. Games Industryn mukaan innokas pelaaja laskikin raporttien perusteella, kuinka monta pelaajaa pelistä on tähän mennessä potkittu pihalle.

PUBG:stä on annettu kesäkuun 2017 jälkeen, eli reilun vuoden aikana bannit kaikkiaan 13 miljoonalle käyttäjätilille ”laittomien ohjelmien käytön vuoksi”. Tämä tarkoittanee erilaisten huijausohjelmien käyttöä.

Lukema ei välttämättä merkitse, että 13 miljoonaa pelaajaa olisi päätynyt pelikieltoon, sillä osa huijareista on hyvin voinut palata uudelleen pelin uudella käyttäjätilillä. Eniten pelaajia potkittiin pelistä viime tammikuussa, jolloin viikon aikana pelistä bannattiin yli miljoonaa käyttäjää.

PlayerUnknown’s Battlegrounds ilmestyi äskettäin lopullisena versiona myös Xbox Onelle, ja tuoreen vuodon mukaan hittipeli on kääntymässä myös PlayStation 4:lle. Pian battle royale -räiskintä saa vahvan kilpailijan Call of Duty: Black Ops 4:n uuden Blackout-pelimuodon myötä, joten kehittäjät yrittävät varmasti tavoittaa uusia pelaajia.