Uusimmat

PlayStation 4 mainosti BioWaren tulevaa peliä Xbox One X:llä taltioidulla pelikuvalla

04.07.2017 12:01 Muropaketin toimitus

BioWaren tulevaa Anthem-peliä mainostettiin PlayStation 4:n YouTube-kanavalla videolla, joka on napattu suoraan Xbox One X:n E3-esittelystä.

On hyvin tavallista, että useille alustoille tulevia pelejä mainostetaan kaikille konsoleille samoilla videoilla. PlayStationin virallisella YouTube-tilillä sattui tämän kanssa kuitenkin huomattava kömmähdys.

BioWare julkisti kesäkuun alussa järjestetyillä E3-messuilla tulevan räiskintäroolipelin nimeltä Anthem, ja messuilla esiteltiin pelistä kuvamateriaalia Microsoftin tulevalla Xbox One X -konsolilla. Kuinka ollakaan, samaa kuvamateriaalia ilmestyi kuitenkin hiljattain myös PlayStationin YouTube-kanavalle.

GameSpot kertoo NeoGAF-foorumin käyttäjien huomanneen, että Anthemin kuvamateriaalissa PlayStationin ohjainsymbolit oli yksinkertaisesti editoitu videolla näkyvien Xbox One -painikkeiden päälle. Erityisen ikävä temppu oli siksi, että pelikuvan oli tarkoitus esitellä juuri Xbox One X:n tehokkuutta, johon edes PlayStation 4 Pron ei pitäisi pystyä.

Video on sittemmin poistettu YouTubesta, eikä Sony ole kommentoinut tapahtunutta. Xboxin markkinointijohtaja Aaron Greenberg naureskeli uutiselle alla olevalla twiitillä.

Anthem julkaistaan vuonna 2018. Xbox One X saapuu markkinoille 7. marraskuuta.