Uusimmat

PlayStation 4:n ja Marvel’s Spider-Manin jo valmiiksi hurjat myyntiluvut jatkavat kasvamistaan

08.01.2019 15:00 Muropaketin toimitus

Sony on paljastanut että PlayStation 4 -konsolia myytiin joulusesongin aikana yli 5,6 miljoonan konsolin verran. Näin ollen konsolin kokonaismyyntimäärät ovat nousseet jo yli 91,6 miljoonaan kappaleeseen.

Lehdistötiedotteen mukaan joulusesonki oli varsin menestyksekäs myös PlayStation 4 -peleille, joita myytiin yhteensä 50,7 miljoonaa kopiota. Yhteensä PlayStation 4 -pelejä on myyty konsolin historian aikana joulukuun 31. päivään mennessä yli 867 miljoonan kopion verran.

Vuoden loppu oli hyvää aikaa myös syyskuussa julkaistulle Marvel’s Spider-Manille. Muropaketin arvostelussa täydet viisi tähteä kerännyt peli on myynyt tähän mennessä jo yli yhdeksän miljoonaa kopiota.

Sony Interactive Entertainmentin johtaja John Kodera kertoi olevansa kiitollinen suosiosta koko PlayStation-yhteisölle ja lupasi entistäkin hienompia pelielämyksiä myös kuluvalle vuodelle.

Muropaketin uusimmat