Uusimmat

PlayStation 4:n odotetun Spider-Man -pelin julkaisupäivä saattoi juuri paljastua

29.01.2018 09:46 Muropaketin toimitus

Tänä vuonna PlayStation 4:lle ilmestyvän Spider-Man -toimintapelin julkaisupäivän kerrotaan vuotaneen jälleenmyyjän verkkosivujen kautta.

Insomniac Gamesin kehittämä Spider-Man on varmasti yksi vuoden 2018 odotetuimmista pleikkaripeleistä, mutta sen julkaisuajankohdasta ei ole annettu tarkempia tietoja. Nyt pelin ilmestymispäivä saattaa olla kuitenkin paljastunut.

Bleeding Cool raportoi, että ruotsalainen verkkokauppa on ilmoittanut pelin ilmestymispäiväksi 28. syyskuuta 2018. Päivämäärä on ainakin vielä uutisen kirjoittamishetkellä yhä nähtävissä jälleenmyyjä CoolShopin sivuilla.

Pelien julkaisupäivät vuotavat usein julkisuuteen jälleenmyyjien kautta ennen aikojaan, ja joskus vuodot osoittautuvat oikeiksi ja toisinaan vääriksi. Esimerkiksi huhtikuussa ilmestyvän God of War -pelin uumoiltiin kahden eri vuodon perusteella ilmestyvän jo maaliskuussa, mutta toisin kävi.

Bleeding Cool arvioi, että Sonyn tarkoituksena olisi paljastaa julkaisupäivä kesäkuussa E3-messuilla. Syksyllä pelistä julkaistiin traileri sekä video, jolla kehittäjät kertovat omasta suhteestaan Marvelin legendaariseen supersankariin.