Uusimmat

PlayStation 5 ja Xbox Scarlett jakavat pelikehittäjien mielipiteitä: ”Valtava hyppy eteenpäin” vai ”Sitä samaa vanhaa”

23.06.2019 11:23 Muropaketin toimitus

Pelikehittäjät ovat kertoneet omia mielipiteitään tulevasta konsolisukupolvesta. Ubisoftin EMEA-alueen johtavan tuottajan, Alain Corren, mukaan kyse on valtavasta hypystä eteenpäin, kun taas PlatinumGamesin johtaja Atsushi Inaba näkee edistysaskeleen maltillisempana.

Tähän mennessä PlayStation 5:n ja Xbox Scartlettin teknisistä tiedoista on tarjolla hyvin vähän yksityiskohtia. Tähän mennessä tiedetään lähinnä, että ne ovat edeltäjiään tehokkaampia ja tarjoavat nykyistä lyhyempiä latausaikoja.

Ubisoftin Corren mukaan uusi teknologia antaa pelikehittäjille työkaluja luoda entistäkin innovatiivisempia pelejä , kertoo Telegraph. ”Olemme innoissamme, että pääsemme kokeilemaan mitä kaikkea uusin teknologia mahdollistaa.”

Toisaalta PlatinumGamesin Inaba ei näe uutta konsolisukupolvea yhtä jännittävänä muutoksena, kertoo VGC: ”Kehittäjän silmissä kyse on enemmän tai vähemmän siitä samasta vanhasta teknologiasta. Tarjolla ei ole mitään erityisen uutta tai innovatiivista.”

”Menneisyydessä konsolit tarjosivat rautaa, jota ei löytynyt PC:istä. Nykyään konsoleissa käytetään lähinnä PC:tä vastaavia komponentteja – esimerkiksi Nintendo Switchin Tegra-suoritin oli olemassa jo ennen konsolia”, Inaba toteaa.

Molemmat kehittäjät ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että uusi konsolisukupolvi mahdollistaa paljon nykyistä korkeamman graafisen laadun peleissä. Myös pilveen ja streamaukseen liittyvät peliteknologiat saattavat tarjota jotain oikeasti uutta ja hienoa.