Uusimmat

PlayStation 5 on osoittautunut todelliseksi menestykseksi saatavuusongelmista huolimatta

Kuva: @ Tatu Junni, Muropaketti

01.05.2021 20:21 Muropaketin toimitus

Sony on paljastanut PlayStation 5:tä myydyn jo yli 7,8 miljoonaa kappaletta.

Tilivuosikatsauksessa käy ilmi, että vuoden 2021 aikana konsoleita on liikkunut kuluttajille siis peräti 3,3 miljoonaa kappaletta, sillä loppuvuodesta 2020 Sony paljasti PS5:n myyntien yltäneen 4,5 miljoonaan. Konsoleita liikkuu siis kiitettävästi, vaikka maailmanlaajuinen saatavuuspula on vaivannut konsolin saatavuutta myös täällä Suomessa.

Rikottu 7,8 miljoonan lukema on entistä vakuuttavampi, kun sitä peilaa PlayStation 4:n myynteihin vastaavassa ajassa. PS5 on myynyt ongelmistaan huolimatta paremmin kuin PS4, joten toistaiseksi yhtiön tavoite myydä uutta konsoliaan enemmän kuin suosittua PS4:ää ensimmäisen tilikautensa aikana on etenemässä odotetusti.

Yhtiö ilmoitti samassa yhteydessä, että myös PlayStation 4:ää on myyty viimeisen neljänneksen aikana miljoona kappaletta, joten konsolia on nyt myyty yhteensä maailmalla 115,9 miljoonaa kappaletta. Tahti on kuitenkin hidastunut viime vuodesta, jolloin vastaavana ajankohtana PS4:ää myytiin 1,4 miljoonaa kappaletta.

Myös PlayStation Plus -tilaajien määrä on kasvanut viime vuodesta 14,7 prosenttia, ja heitä on tällä hetkellä 47,6 miljoonaa kappaletta.