Uusimmat

PlayStation 5: Tämä uutuuskonsolista nyt tiedetään ja näitä tietoja vielä odotetaan

Kuva: Sony

19.03.2020 09:00 Ilari Hauhia

Sony paljasti eilen keskiviikkona paljon teknisiä tietoja PlayStation 5:stä, mutta aivan kaikkia uutuuskonsolin yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu.

Sonyn mukaan PlayStation 5:n sisältä löytyy kahdeksanytiminen AMD:n Zen 2 -arkkitehtuuriin perustuva suoritin, jonka kellotaajuus vaihtelee ja on parhaimmillaan 3,5 gigahertsiä. Näytönohjain kykenee puolestaan 10,28 teraflopsin laskentatehoon ja se perustuu RDNA 2 -arkkitehtuuriin.

Konsolissa tulee olemaan 825 gigatavun SSD-levy pelien tallentamista varten ja GDDR6-muistia on tarjolla 16 gigatavua. Tallennustilaa voi laajentaa NVMe SSD- sekä USB HDD -levyjen avulla. Mukana on myös optinen Blu-ray-asema.

PlayStation 5:n uusi Tempest Engine tulee Sonyn mukaan mullistamaan pelien äänimaisemat ja tekemään esimerkiksi yksittäisten äänien paikantamisesta paljon tarkempaa. Esimerkkinä Sony antoi suihkun: Tähän mennessä peleistä on kuulunut vain veden kohinaa, mutta Tempest Enginen myötä jokaisesta vesipisarasta voidaan mallintaa yksittäinen ääni, kertoo Eurogamer.

PlayStation 5:n ohjaimessa perinteinen tärinä on korvattu haptisella palautteella, joka parantaa pelien immersiota. Lisäksi L2- ja R2 -painikkeet on korvattu ”adaptiivisilla liipaisimilla” joiden tuntuma muuttuu tilanteesta riippuen.

Immersiota parantavien uudistusten tavoitteena on, että pelaajat voisivat tuntea paremmin käsissään esimerkiksi autolla ajamisen ja jousiammunnan tunteen.

Aiemman tiedon perusteella PlayStation 5 olisi ollut takaisinpäin yhteensopiva vain noin sadan PlayStation 4 -pelin kanssa. Sony kuitenkin täsmensi myöhemmin, että PlayStation 5 tukee ”suurinta osaa” PlayStation 4 -peleistä.

Toistaiseksi PlayStation 5:n tai sen ohjaimen ulkonäköä ei ole vielä paljastettu. Kehittäjäversion ulkonäkö on paljastunut vuotokuvissa ja yllä näkyvässä patenttikuvassa, mutta lopullinen konsoli ei todennäköisesti näytä läheskään samalta.

Myöskään PlayStation 5:n pelien julkaisukatalogista ei ole toistaiseksi tietoa. Konsoli ilmestyy nykyisen tiedon mukaan kuluvan vuoden lopulla, mutta tarkkaa julkaisuajankohtaa tai hintaa ei vieläkään tiedetä.

Päivitetty 22.3.2020: Täsmennetty takaisinpäin yhteensopivuutta.

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat