PlayStation-pomo irtisanottiin – Syytetään todella kuvottavasta toiminnasta

06.12.2021 22:12 | Muropaketin toimitus

PlayStationin varajohtaja sai nopeasti potkut sen jälkeen, kun häntä syytettiin alaikäisiin sekaantumisesta.

George Cacioppo työskenteli Sony Interactive Entertainment -varajohtajana viime päiviin saakka, kun kävi ilmi, että häntä syytetään alaikäisiin sekaantumisesta. Asiasta kertoo Kotaku.

Eräs pedofiilien jahtaamiseen keskittyvä yhteisö teeskenteli 15-vuotiasta poikaa, joka keskusteli netissä Cacioppon kanssa. Cacioppo pyysi pojan luokseen harrastamaan seksiä. Ryhmän julkaisemalla videolla nähdään, kuinka Cacioppo avasi kotiovensa, kun hän oli odottamassa pojan saapumista paikalle. Cacioppo oli pukeutuneena PS5-paitaan.

Videolla näkyvät tapahtumat eivät ole laittomia, eikä siinä vahvisteta Caciopposin henkilöllisyyttä. Ryhmä julkaisi videon lisäksi kuvakaappauksia, joissa näkyy yksityiskohtaisesti tapaamisen järjestämistä. Kuvissa esiintyy Cacioppio, joka oli pukeutuneena samaan paitaan, kuin videon henkilö.

“Olemme tietoisia tapahtuneesta, ja kyseessä oleva alainen on irtisanottu”, kertoi Sonyn edustaja tiedotteessa.